Paljonko asuminen saa maksaa?

Maksan tällä hetkellä paljon asumisestani. Suosituksia siitä, paljonko asuminen saisi maksaa, löytyy aika paljon. Dave Ramseylla on tarkat mittarit asuntolainan mitoitukseen ja hänen mukaansa itse asuntolaina kuussa saisi olla vain 25% nettotuloista, kun laina on sidottu 15 vuoden takaisinmaksuaikaan. Dave Ramseyn taloudenprosenttien mukaan asumiseen (oletan että tämä on esim vuokra tai laina+vastike) saisi mennä 25-35% nettopalkasta ja muihin asumisen kuluihin (vesi, sähkö, netti tms) 5-10%. Eli yhteensä 30-45%.

Pankkien peruskaava menee muistaakseni niin, että asumiseen saisi laittaa maksimissaan kolmanneksen nettotuloista. Löysin myös yhden Iltasanomien jutun, jossa ohjeistettiin varomaan, jos tuloista menee 30-40% asumiseen. Toisessa jutussa oli, että maksimissaan 40% nettotuloista saisi mennä asumiseen. Joissain budjettisuosituksissa on, että pakollisiin kustannuksiin (asuminen, liikkuminen, ruoka) kuussa saisi mennä 50-60% nettotuloista. Löysin myös kirjoituksen, jossa oli laskelmia eri puolilla Suomea asuvista ja tiukimmilla oli pääkaupunkiseudulla asuvat yksinelävät, joilla saattaa mennä jopa 60% nettotuloista asumiseen. Itse lukeudun tähän kategoriaan – asun Helsingissä ja asun yksin. Onneksi ihan 60%:a nettotuloistani ei mene asumiseen, mutta aika korkea prosentti minulla kuitenkin on. 

Yksi isoin este Helsinkiin muuttamiselle oli itselleni asuminen. Pelkäsin, että joutuisin luopumaan asumismukavuudesta&tasosta mihin oli jo ehtinyt tottua monen vuoden ajan. Asuin Tampereella remontoidussa kaksiossa, jonka olin saanut muokata itselleni sopivaksi. Asumiskustannukset olivat maltilliset; maksoin lainaa noin 400 euroa kuussa (korko vaihteli kuukausittain niin tarkka summa vaihteli), vastike+vesi+sähkö+sauna olivat noin 250 euroa kuussa eli asumiseen meni 650 euroa. Silloisesta nettopalkastani tämä oli noin 27-30%. 

Kun tein päätöksen Helsinkiin muutosta niin asetin budjetin tulevalle vuokralla 700-900 euroa ja aloitin asunnon etsimisen. Asunnon etsiminen pääkaupunkiseudulta oli huomattavasti vaikeampi homma kuin olin osannut mitenkään ennakoida. Tampereella asuin 54m2 parvekkeellisessa kaksiossa melkein keskustassa, jonka olin remontoinut lattiasta kattoon, joten asunto oli hyväkuntoinen ja mieleni mukainen. Olin valmis joustamaan neliöissä (jossain määrin...), parvekkeessa ja siinä että asunto olisi ”kuin-minulle-tehty”. En ollut valmis joustumaan asunnon kunnosta. Olin osittain valmis joustamaan sijainnista; eli en haaveillut Helsingin ydinkeskustasta, mutta halusin asua kivalla sijainnilla hyvien kulkuyhteyksian ja palveluiden lähellä kantakaupungissa tai kantakaupungin läheisyydessä. Minulla ei ole autoa, joten halusin, että kunnollinen kauppa olisi kävelymatkan päässä (ei nyt mitään hypermarkettia, mutta parempi kuin lähi-alepa). 

Pian huomasin, että kaavailemallani budjetilla homma oli aika hankala tehtävä. Selkeästi olen todellakin asuntosnobi asunnon kuntoon ja siisteyteen liittyen. Hyvänkuntoisia ja siistejä asuntoja 700-900 euron budjetilla ei ollut kovin helposti saatavilla (haluamillani sijainneilla – tottakai näitä löytyy, jos menee vähänkään kauemmas, mutta itse olen tämänkin suhteen ilmeisen kranttu). Vaikka olin valmis joustamaan neliöissä niin alle 30 neliön en halunnut mennä. 30m2 oli myös aika siinä kintaalla, pääsääntöisesti yritin löytää yli 35m2 asuntoa. Hommaa vaikeutti vielä se, että jos satuit löytämään kivan asunnon niin siitä kilpaili kanssasi noin sata muutakin (hieman liioittelen ;)). Epätoivon ja väsymyksen keskellä päädyin vuokraamaan lopulta erään asunnon, joka oli yli budjetin (920 euroa kuussa), mutta asunto oli kivasti rempattu ja näytti suht siistiltä. Olin jo tässä vaiheessa aika väsynyt ja vuokranantaja oli jostain syystä kovin sinnikäs ja kehui asuntoa maasta taivaaseen, joten sanoin sitten että ok. No. Muutin asuntoon. 

Aika nopeaa huomasin, että remontti oli tällainen perinteinen stailausremontti eli vanhan päälle oli vain lykätty uutta, että saatiin näyttämään asunto kivalta. Kaikki oli enemmän tai vähemmän rikki; ovenkahvat, keittiönkaappien ovet eivät oikein menneet kunnolla kiinni, asioita irtosi ja monen jutun kanssa sai olla varovainen, ettei jää käteen kun niitä käyttää (kuten esimerkiksi pistorasiat). Seuraavaksi havaitsin, että asunto oli TODELLA likainen. Likaisuutta ei niin osannut asunnonluovutus hetkellä havaita (en katsonut roskakaappiin, uuniin, pyykinpesukoneen alle, jääkaapin alle, ilmaistointikanavien suodattimia), mutta kun asuntoon muutti ja aloitti perussiivouksen niin voi herranjumala. En halua sen tarkemmin mennä yksityiskohtiin, mutta siivosin oksennusta, kaikenlaista mönjää, ruoanjämiä, ulostetta, homeisia suodattimia, kuraa; musta likavana irtosi kaikkialta mihin koski. Taloyhtiössä oli myös ilmaistointiongelmia, joita oltiin parhaillaan tarkastamassa ja ilmastointikanavat ainakin puhdistettiin. Sain asunnossa homeoireita, koska olin altistunut homeella aiemmin muissa paikoissa, joten olin herkkä reagoimaan (en siis syytä pelkästään asuntoa ja myös tästä syystä en halunnut alkaa aiheesta vääntämäään taloyhtiön tai vuokranantajan kanssa, ymmärrän olevani yliherkkä ja tämä aiheuttaa vaikeuksia asunnon löytämisessä). Vielä viimeisenä parin viikon asumisen jälkeen kaikenlaisia ötököitä alkoi ilmaantumaan. Sokeritoukat nojoo ovat kait ihan normaaleja (olin onneksi niiltä säästynyt tähän asti), mutta törmäsin myös muihin öttiäisiin. Vuokranantajan vastine palautteeseeni asunnon siivosta ja kunnosta oli, että ”asunto on vuokrattu siinä kunnossa kuin se oli näytön hetkellä” ja ”asunnossa on kuukauden irtisanomisaika”. Taloyhtiön vastine ötökkäongelmaan oli, että ”desinfioiva siivous auttaa”. Siinä vaiheessa olin jo kuukauden siivonnut asuntoa päivittäin kaikenlaisilla desinfioivilla aineilla, joten palaute oli aika lamaannuttava. Päätin muuttaa. En jaksanut alkaa taistelemaan vuokrakämpän vuoksi. 

Mutta asunnon etsiminen oli edelleen yhtä vaikeaa kuin ensimmäiselläkin kerralla. Muutama todella hyvä vaihtoehto löytyi (eräänkin hinta oli vain 800 euroa ja asunto oli uusi, mutta pieni), mutta hävisin aina kilpailun. Kohdallani vaikutti paljon varmaan se, että minulla oli omistusasunto vuokralla niin kaikki tulkitsivat sen niin, että ostan jossain vaiheessa oman asunnon eli pitkäaikaista vuokralaista minusta ei saa. Uuden asunnon etsintä oli hankalaa aina siihen asti kunnes päätin nostaa budjettini yli 1.000 euron. Pystyin hädin tuskin olemaan yötä asunnossani* ja pääsääntöisesti yövyin kaverillani, silloisella poikaystävälläni ja matkustin enemmän kuin usein Tampereelle vanhempieni tai siskoni luokse. Jossain vaiheessa tein päätöksen, että voin maksaa 100-200 euroa enemmän asumisesta kunhan löydän asunnon, jossa voin asua. Lopulta löysin nykyisen asuntoni, jonka kuukausivuokra on 1.022 euroa. Asunto on suht uusi ja muuttaessa todella siisti. Jopa roskakaappi oli pesty!

Tällä hetkellä maksan siis asumisesta melkein 40% nettotuloista (vuokra 1.022, vesi 18, sähkö noin 20). Kuukausinettotuloni ovat reilut 2.700 euroa, mutta toki tähän päälle tulee lomarahat, vuosibonukset ja erinäisiä päivärahoja eli kun lasken koko vuoden nettotuloni niin kk-nettotulo on noin 3.400 euroa. Mutta nämä ovat ns lisätuloja niin lasken asumisprosentin ihan peruskuukausituloistani. 

Olen valmis tinkimään muista asioista (kuten matkustamisesta), jotta saan asua kivasti (minun mittareillani – asumiskriteerit ovat toki jokaisella erit). Moni esimerkiksi tinkii asumisesta, jotta saa enemmän rahaa matkustamiseen. Minulla tämä on toisinpäin. Viime alkuvuoden asumiskokemus osoitti minulle sen, että olen valmis uhraamaan aika paljonkin, jotta saan asua kivasti. Koska kiva ja siisti koti on yksi isoin merkitsevä tekijä elämänlaatuuni. En pysty tinkimään asumisesta. 

Olen nyt ostanut asunnon viime vuoden lopulla ja sen myötä asumiskustannukseni eivät tule merkittävästi laskemaan. Ostin kalliin asunnon. Ostin uudiskohteen. Ostin asunnon kivalla sijainnilla, jossa lähellä ovat itselleni tärkeitä asioita. Uudiskohde valikoitui siksi, että en ota riskiä remointoidusta asunnosta, kun en tiedä miten asunto on remontoitu. Liian moni asunto on remontoitu ns stailaustarkoituksessa, joka ei riitä minulle. En myöskään ollut valmis ostamaan remppakohdetta, jonka itse remontoisin. Eli ainoaksi vaihtoehdoksi jäi uudiskohde, joita kyllä on nyt juuri paljon tarjolla. Toki uudiskohteestakaan ei voi olla varma ja kaikenlaisia ongelmia voi olla sielläkin, mutta näen sen kuitenkin pienemmäksi pahaksi kuin joten-kuten-tehdyn-remontin-josta-en-voi-olla-varma-miten-homma-on-hoidettu. Kirjoitan jossain vaiheessa vielä erikseen ja tarkemmin asunnonostosta ja lainasta, sitten kun olen valmis avaamaan asiaa enemmän.

Joka tapauksessa olen melko vakuuttunut, että asumiskuluni eivät merkittävästi tule tästä laskemaan niin kauan kuin asun pääkaupunkiseudulle tai niin kauan kuin asun yksin. Riippuu toki myös palkkakehityksestäni, joka itseasiassa juuri nyt näyttää aika positiiviselta, koska työpaikallani on ollut keskustelua ylenemismahdollisuudesta ja aika isosta palkankorotuksesta. Toivottavasti nämä toteutuvat. 

Eli minun kohdallani asuminen saa maksaa aika ja paljon. Olisi mielenkiintoista tietää, että miten on sinun kohdallasi! Erityisen kiinnostunut olisin kuulemaan vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia, että miten olette ratkaisseet yksinelämisen hinnan pääkaupunkiseudulla. Laitatteko ”normaalia” enemmän asumiseen vai oletteko olleet valmiita tinkimään neliöissä, sijainnissa tai esimerkiksi asunnon kunnossa, jotta saatte asumiskustannukset kohtuullisiksi. 

*Ymmärrän olevani neuroottinen. Eli ymmärrätte nyt ehkä hieman paremmin tarpeeni käydä terapiassa ;) Joka tapauksessa siistillä ja hyväkuntoisella asunnolla on niin suuri vaikutus yleiseen hyvinvointiini, että olen aika paljon valmis uhraamaan, että pystyn asumaan itselleni sopivalla tavalla.