lauantai 6. huhtikuuta 2019

Paljonko asuminen saa maksaa?

Maksan tällä hetkellä paljon asumisestani. Suosituksia siitä, paljonko asuminen saisi maksaa, löytyy aika paljon. Dave Ramseylla on tarkat mittarit asuntolainan mitoitukseen ja hänen mukaansa itse asuntolaina kuussa saisi olla vain 25% nettotuloista, kun laina on sidottu 15 vuoden takaisinmaksuaikaan. Dave Ramseyn taloudenprosenttien mukaan asumiseen (oletan että tämä on esim vuokra tai laina+vastike) saisi mennä 25-35% nettopalkasta ja muihin asumisen kuluihin (vesi, sähkö, netti tms) 5-10%. Eli yhteensä 30-45%.

Pankkien peruskaava menee muistaakseni niin, että asumiseen saisi laittaa maksimissaan kolmanneksen nettotuloista. Löysin myös yhden Iltasanomien jutun, jossa ohjeistettiin varomaan, jos tuloista menee 30-40% asumiseen. Toisessa jutussa oli, että maksimissaan 40% nettotuloista saisi mennä asumiseen. Joissain budjettisuosituksissa on, että pakollisiin kustannuksiin (asuminen, liikkuminen, ruoka) kuussa saisi mennä 50-60% nettotuloista. Löysin myös kirjoituksen, jossa oli laskelmia eri puolilla Suomea asuvista ja tiukimmilla oli pääkaupunkiseudulla asuvat yksinelävät, joilla saattaa mennä jopa 60% nettotuloista asumiseen. Itse lukeudun tähän kategoriaan – asun Helsingissä ja asun yksin. Onneksi ihan 60%:a nettotuloistani ei mene asumiseen, mutta aika korkea prosentti minulla kuitenkin on. 

Yksi isoin este Helsinkiin muuttamiselle oli itselleni asuminen. Pelkäsin, että joutuisin luopumaan asumismukavuudesta&tasosta mihin oli jo ehtinyt tottua monen vuoden ajan. Asuin Tampereella remontoidussa kaksiossa, jonka olin saanut muokata itselleni sopivaksi. Asumiskustannukset olivat maltilliset; maksoin lainaa noin 400 euroa kuussa (korko vaihteli kuukausittain niin tarkka summa vaihteli), vastike+vesi+sähkö+sauna olivat noin 250 euroa kuussa eli asumiseen meni 650 euroa. Silloisesta nettopalkastani tämä oli noin 27-30%. 

Kun tein päätöksen Helsinkiin muutosta niin asetin budjetin tulevalle vuokralla 700-900 euroa ja aloitin asunnon etsimisen. Asunnon etsiminen pääkaupunkiseudulta oli huomattavasti vaikeampi homma kuin olin osannut mitenkään ennakoida. Tampereella asuin 54m2 parvekkeellisessa kaksiossa melkein keskustassa, jonka olin remontoinut lattiasta kattoon, joten asunto oli hyväkuntoinen ja mieleni mukainen. Olin valmis joustamaan neliöissä (jossain määrin...), parvekkeessa ja siinä että asunto olisi ”kuin-minulle-tehty”. En ollut valmis joustumaan asunnon kunnosta. Olin osittain valmis joustamaan sijainnista; eli en haaveillut Helsingin ydinkeskustasta, mutta halusin asua kivalla sijainnilla hyvien kulkuyhteyksian ja palveluiden lähellä kantakaupungissa tai kantakaupungin läheisyydessä. Minulla ei ole autoa, joten halusin, että kunnollinen kauppa olisi kävelymatkan päässä (ei nyt mitään hypermarkettia, mutta parempi kuin lähi-alepa). 

Pian huomasin, että kaavailemallani budjetilla homma oli aika hankala tehtävä. Selkeästi olen todellakin asuntosnobi asunnon kuntoon ja siisteyteen liittyen. Hyvänkuntoisia ja siistejä asuntoja 700-900 euron budjetilla ei ollut kovin helposti saatavilla (haluamillani sijainneilla – tottakai näitä löytyy, jos menee vähänkään kauemmas, mutta itse olen tämänkin suhteen ilmeisen kranttu). Vaikka olin valmis joustamaan neliöissä niin alle 30 neliön en halunnut mennä. 30m2 oli myös aika siinä kintaalla, pääsääntöisesti yritin löytää yli 35m2 asuntoa. Hommaa vaikeutti vielä se, että jos satuit löytämään kivan asunnon niin siitä kilpaili kanssasi noin sata muutakin (hieman liioittelen ;)). Epätoivon ja väsymyksen keskellä päädyin vuokraamaan lopulta erään asunnon, joka oli yli budjetin (920 euroa kuussa), mutta asunto oli kivasti rempattu ja näytti suht siistiltä. Olin jo tässä vaiheessa aika väsynyt ja vuokranantaja oli jostain syystä kovin sinnikäs ja kehui asuntoa maasta taivaaseen, joten sanoin sitten että ok. No. Muutin asuntoon. 

Aika nopeaa huomasin, että remontti oli tällainen perinteinen stailausremontti eli vanhan päälle oli vain lykätty uutta, että saatiin näyttämään asunto kivalta. Kaikki oli enemmän tai vähemmän rikki; ovenkahvat, keittiönkaappien ovet eivät oikein menneet kunnolla kiinni, asioita irtosi ja monen jutun kanssa sai olla varovainen, ettei jää käteen kun niitä käyttää (kuten esimerkiksi pistorasiat). Seuraavaksi havaitsin, että asunto oli TODELLA likainen. Likaisuutta ei niin osannut asunnonluovutus hetkellä havaita (en katsonut roskakaappiin, uuniin, pyykinpesukoneen alle, jääkaapin alle, ilmaistointikanavien suodattimia), mutta kun asuntoon muutti ja aloitti perussiivouksen niin voi herranjumala. En halua sen tarkemmin mennä yksityiskohtiin, mutta siivosin oksennusta, kaikenlaista mönjää, ruoanjämiä, ulostetta, homeisia suodattimia, kuraa; musta likavana irtosi kaikkialta mihin koski. Taloyhtiössä oli myös ilmaistointiongelmia, joita oltiin parhaillaan tarkastamassa ja ilmastointikanavat ainakin puhdistettiin. Sain asunnossa homeoireita, koska olin altistunut homeella aiemmin muissa paikoissa, joten olin herkkä reagoimaan (en siis syytä pelkästään asuntoa ja myös tästä syystä en halunnut alkaa aiheesta vääntämäään taloyhtiön tai vuokranantajan kanssa, ymmärrän olevani yliherkkä ja tämä aiheuttaa vaikeuksia asunnon löytämisessä). Vielä viimeisenä parin viikon asumisen jälkeen kaikenlaisia ötököitä alkoi ilmaantumaan. Sokeritoukat nojoo ovat kait ihan normaaleja (olin onneksi niiltä säästynyt tähän asti), mutta törmäsin myös muihin öttiäisiin. Vuokranantajan vastine palautteeseeni asunnon siivosta ja kunnosta oli, että ”asunto on vuokrattu siinä kunnossa kuin se oli näytön hetkellä” ja ”asunnossa on kuukauden irtisanomisaika”. Taloyhtiön vastine ötökkäongelmaan oli, että ”desinfioiva siivous auttaa”. Siinä vaiheessa olin jo kuukauden siivonnut asuntoa päivittäin kaikenlaisilla desinfioivilla aineilla, joten palaute oli aika lamaannuttava. Päätin muuttaa. En jaksanut alkaa taistelemaan vuokrakämpän vuoksi. 

Mutta asunnon etsiminen oli edelleen yhtä vaikeaa kuin ensimmäiselläkin kerralla. Muutama todella hyvä vaihtoehto löytyi (eräänkin hinta oli vain 800 euroa ja asunto oli uusi, mutta pieni), mutta hävisin aina kilpailun. Kohdallani vaikutti paljon varmaan se, että minulla oli omistusasunto vuokralla niin kaikki tulkitsivat sen niin, että ostan jossain vaiheessa oman asunnon eli pitkäaikaista vuokralaista minusta ei saa. Uuden asunnon etsintä oli hankalaa aina siihen asti kunnes päätin nostaa budjettini yli 1.000 euron. Pystyin hädin tuskin olemaan yötä asunnossani* ja pääsääntöisesti yövyin kaverillani, silloisella poikaystävälläni ja matkustin enemmän kuin usein Tampereelle vanhempieni tai siskoni luokse. Jossain vaiheessa tein päätöksen, että voin maksaa 100-200 euroa enemmän asumisesta kunhan löydän asunnon, jossa voin asua. Lopulta löysin nykyisen asuntoni, jonka kuukausivuokra on 1.022 euroa. Asunto on suht uusi ja muuttaessa todella siisti. Jopa roskakaappi oli pesty!

Tällä hetkellä maksan siis asumisesta melkein 40% nettotuloista (vuokra 1.022, vesi 18, sähkö noin 20). Kuukausinettotuloni ovat reilut 2.700 euroa, mutta toki tähän päälle tulee lomarahat, vuosibonukset ja erinäisiä päivärahoja eli kun lasken koko vuoden nettotuloni niin kk-nettotulo on noin 3.400 euroa. Mutta nämä ovat ns lisätuloja niin lasken asumisprosentin ihan peruskuukausituloistani. 

Olen valmis tinkimään muista asioista (kuten matkustamisesta), jotta saan asua kivasti (minun mittareillani – asumiskriteerit ovat toki jokaisella erit). Moni esimerkiksi tinkii asumisesta, jotta saa enemmän rahaa matkustamiseen. Minulla tämä on toisinpäin. Viime alkuvuoden asumiskokemus osoitti minulle sen, että olen valmis uhraamaan aika paljonkin, jotta saan asua kivasti. Koska kiva ja siisti koti on yksi isoin merkitsevä tekijä elämänlaatuuni. En pysty tinkimään asumisesta. 

Olen nyt ostanut asunnon viime vuoden lopulla ja sen myötä asumiskustannukseni eivät tule merkittävästi laskemaan. Ostin kalliin asunnon. Ostin uudiskohteen. Ostin asunnon kivalla sijainnilla, jossa lähellä ovat itselleni tärkeitä asioita. Uudiskohde valikoitui siksi, että en ota riskiä remointoidusta asunnosta, kun en tiedä miten asunto on remontoitu. Liian moni asunto on remontoitu ns stailaustarkoituksessa, joka ei riitä minulle. En myöskään ollut valmis ostamaan remppakohdetta, jonka itse remontoisin. Eli ainoaksi vaihtoehdoksi jäi uudiskohde, joita kyllä on nyt juuri paljon tarjolla. Toki uudiskohteestakaan ei voi olla varma ja kaikenlaisia ongelmia voi olla sielläkin, mutta näen sen kuitenkin pienemmäksi pahaksi kuin joten-kuten-tehdyn-remontin-josta-en-voi-olla-varma-miten-homma-on-hoidettu. Kirjoitan jossain vaiheessa vielä erikseen ja tarkemmin asunnonostosta ja lainasta, sitten kun olen valmis avaamaan asiaa enemmän.

Joka tapauksessa olen melko vakuuttunut, että asumiskuluni eivät merkittävästi tule tästä laskemaan niin kauan kuin asun pääkaupunkiseudulle tai niin kauan kuin asun yksin. Riippuu toki myös palkkakehityksestäni, joka itseasiassa juuri nyt näyttää aika positiiviselta, koska työpaikallani on ollut keskustelua ylenemismahdollisuudesta ja aika isosta palkankorotuksesta. Toivottavasti nämä toteutuvat. 

Eli minun kohdallani asuminen saa maksaa aika ja paljon. Olisi mielenkiintoista tietää, että miten on sinun kohdallasi! Erityisen kiinnostunut olisin kuulemaan vastaavassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia, että miten olette ratkaisseet yksinelämisen hinnan pääkaupunkiseudulla. Laitatteko ”normaalia” enemmän asumiseen vai oletteko olleet valmiita tinkimään neliöissä, sijainnissa tai esimerkiksi asunnon kunnossa, jotta saatte asumiskustannukset kohtuullisiksi. 



*Ymmärrän olevani neuroottinen. Eli ymmärrätte nyt ehkä hieman paremmin tarpeeni käydä terapiassa ;) Joka tapauksessa siistillä ja hyväkuntoisella asunnolla on niin suuri vaikutus yleiseen hyvinvointiini, että olen aika paljon valmis uhraamaan, että pystyn asumaan itselleni sopivalla tavalla.

6 kommenttia:

  1. Olen huomannut, että itselleni asunnossa kaikista tärkeintä on sijainti (ei liian keskustassa, mutta autottomalle työpaikka ja palvelut pyöräilymatkan päässä) ja näköalat ikkunoista. Olen asunut uudemmassa asunnossa keskeisemmällä sijainnilla, mutta kamalilla näköaloilla sisäpihalle. Ikkunoista näkyi vain muita taloja ja muutama hassu puu niiden välissä. Nykyään asun 70-luvun talossa, keittiön muovimatto on rusehtavan punainen. Lovely. :P Asunto oli kuitenkin muuttaessani varsin siisti, vaikka pinnat onkin osittain vanhoja. Keittiön ja makkarin ikkunoista näkyy edes hiukan luontoa ja runsaasti taivasta. Lähellä on kaikki tarvittavat kaupat. Viihdyn kotona huomattavasti paremmin. Vuokrakin on suhteutettu asunnon kuntoon, 623 e/kk tilavasta kaksiosta sisältäen veden, sähkön ja netin on mielestäni ihan kelpohinta tällä sijainnilla (ei pääkaupunkiseutu, mutta iso kaupunki).

    Olen pohtinut, että voisin tulevaisuudessa muuttaa jollekin pienemmälle paikkakunnalle, jonkin ison kaupungin lähistöllä, jotta saisin ostettua asunnon halvemmalla. Ahdistaa isot kaupungit ja pitkät asuntolainat, ja työni voisi tällaisen liikkuvuuden mahdollistaa.

    Asuminen pääkaupunkiseudulla on kyllä hurjan hintaista. Olen kerran elämässäni maksanut vuokraa 850 e + vesi, sähkö ja netti. Talo oli hiljattain rakennettu, 6. kerros, huippunäköalat ja sijainti. Niin paljon ahdisti, että jäi yhden vuoden elämykseksi. Minulla oli jatkuvasti sellainen olo, että "en ansaitse tätä". Ehkä se oli oikeasi sitä, että minulla ei vain ollut siihen varaa. Ja käytän rahani mielummin johonkin muuhun. Toki kerran elämässä kokemuksena se oli ihan jees. Tiedänpähän nyt miltä sellainen life style tuntuisi. Talossa tuntui asuvan hyvin tienaavaa porukkaa. Kiiltävät katumaasturit autokatoksessa. Oli vähän sellainen olo, että kuka ei kuulu joukkoon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos kommentistasi! Sijainti on kyllä tärkeää ja se on meille kaikille vähän eri mikä sijainti on hyvä sijainti :) Olen kyllä samaa mieltä, että näkymä ikkunasta on tärkeää - ei ole kivaa jos vastassa on vain toinen ikkuna.

      Poista
  2. Itse olen vuokra-asunnoissa ensimmäisenä katsonut sijaintia ja sen jälkeen hintaa. Sijainti on tarkoittanut lähinnä hyviä yhteyksiä sinne minne yleensäkin liikun. Ja hinta taas on ratkaissut sen, onko minulla varaa asua siinä ilman,että pitäisi älyttömästi pihistää muista menoista.

    Asunnon sisäkunnosta en ole sillä tavalla välittänyt. Toki siis ns. normi kunnossa, mutta uutta ja kiiltävää en ole koskaan vaatinut. Lattian tai keittiön kaappien ei tatvitse miellyttää silmää, kunhan nyt eivät oksentamaan laita.
    Olen ajatellut vuokra-asunnon olevan vain vuokra-asunto, tuleva oma koti remontoidaan sitten omannäköiseksi.

    En siis ole ollut erityisen vaativa asuntojen suhteen. Normaali perus siisti ja kiva on aina ollut riittävä. Sijainti ja hinta siis ovat aina ratkaisseet asian.

    VastaaPoista
  3. Minulla ei olisi varaa asua pääkaupunkiseudulla. Siellä on niin kallista. Minua harmittaisi laittaa noin paljon asumiseen varallisuutta, varsinkin kun muualla saisin asumisen edullisemmin järjestettyä ja vielä lisä asumismukavuutta. Eniten minua harmittaisi tulevaisuuden varallisuuden näkymät, koska esim taloudellinen vapaus olisi pääkaupunkisedulla asuessa kauempana kuin muualla maassa asuttuna (pääkaupunkiseudun palkat eivät ole niin paljoa korkeammat että ne kuroisivat tuon välin umpeen).

    Minä olen muuttanut pääkaupunkiseudulta juurikin pois, että saa asumiskustannukset kuriin ja silloisen taloudellisen riippumattomuuden tavoitteeni lähemmäs.

    Tein tätä aihetta sivuavan vloginkin:

    http://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com/2018/11/miten-saat-nopeiten-talouden-kerralla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo katsonut vlogisi aiemmin ja se herätti erinäisiä tunteita :) Olet kyllä täysin oikeassa, että nopein tapa saada varallisuus nousuun on maltilliset asumiskustannukset. Toivottavast itsekin ehkä joku päivä parin vuoden päästä pääsen palaamaan toisenlaisiin asuinkuvioihin.

      Poista

Säästösuunnitelma

Kirjoitin tuossa tammikuussa, että haluan hellittää mun budjetin kanssa, enkä asettaa itselleni mitään isoa säästösuunnitelmaa. Tosin samass...