sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Talouteni ongelmakohdat osa 1

Lienee alkaa olla aika paljastaa syitä, miksi koen tarpeelliseksi saada talouteni kuntoon. En osaa arvioida miltä tekstini vaikuttavat nyt, kun tilanne on melko hallinnassa ja olen saanut hyvin säästöön rahaa. Mutta todellakaan aiemmin tilanteeni ei ole ollut tällainen. Alkuvuodesta - kun aloin oikeasti ajatella näitä talousasioita – tein perinteisen ”todellisuus-tarkastuksen” ja käytin yhden perjantai-illan ja viinipullon siihen, että listasin pankkitransaktionit 10 kuukauden ajalta exceliin. Olisin tehnyt vuoden ajalta, mutta tilitietoni eivät menneet niin kauas.

Todellisuus oli karua katseltavaa. Heinäkuun 2016 ja huhtikuun 2017 välillä kymmenen kuukauden aikana olen käyttänyt rahaa muun muassa seuraavasti:

Ulkona syöminen, työpaikkalounaat, alkoholi baarissa (alkoholi kaupasta + alkosta on vielä lisäksi, sitä en laskenut tähän) sekä kahvilakäynnit yhteensä noin 2.800€

Matkustus yhteensä noin 2.300€

Vaatteet yhteensä noin 2.200€

Sisustus/huonekalut yhteensä noin 1.100€

Sokerointi/kosmetologi-palvelut yhteensä noin 1.100€

Tähän päälle toki vielä peruskulut kuten ruokaostokset, kosmetiikka, kampaaja/hieroja-kulut, julkinen liikenne, taksit, harrastusmaksut, lahjat, hyväntekeväisyys tms tms. Mutta nämä kulut olivat normaalin rajoissa. Yllä luettelemani kulut ovat pöyristyttävissä luvuissa.

SIIS RAVINTOLOIHIN JA KAHVILOIHIN 2.800 EUROA 10 KUUKAUDESSA?? Tämä on yli 3.000 euroa vuodessa. Melkein 300 euroa kuussa. Ja tämä ei sisällä matkojen ravintolakuluja plus jonkin verran olen ravintolakuluja maksanut käteisellä. Tuo 2.800 euroa on siis maksettu pankkikortilla, joten näkyvät tilitiedoissa. Jonkin verran olen nostanut käteistä 10 kuukauden aikana, mutta luonnollisestikaan en satavarmasti tiedä mihin ne rahat ovat menneet. Käteisnostoja ei kyllä ollut paljoa, koska käteistä en vuosikausiin ole käyttänyt.

Nyt on oikeasti aika saada tuollaiset kulut kuriin. Kaikki yhteensä ovat melkein 10.000€. Olen oikeasti nyt niin järkyttynyt, että en pysty kirjoittamaan enempää. Ei ihme, että on tili ollut tyhjä aina kuun lopulla. Ja siis nyt on lokakuu ja tein tämän excelin huhtikuussa, mutta en jotenkin vielä silloin ymmärtänyt kuinka hulluja noi summat olivat. Nyt vasta, kun avasin excelin uudelleen kirjoittaakseni tämän jutun, valkeni todellisuus minulle ihan uudella tavalla. Tätä tarvitsee nyt vähän sulatella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maaliskuun tulot ja menot pienellä viiveellä

Maaliskuun budjettikausi loppui jo tuossa 20.3., mutta nyt vasta katsausta. Tämä kevät on kyllä kiireinen, en oikein muuta osaa sanoa. Touko...