maanantai 19. elokuuta 2019

Elokuun budjettikausi 19.7. – 19.8. on taputeltu


Ihminen on kyllä jännä, kun aina se unohtaa. Nimittäin sen, ettei kesä lopu kesälomaan. Viime kuussa niin onnittelin itseäni, kun alitin lomabudjetin (oli 1.000 euroa ja käytin vähän reilu 700 euroa). Kuvittelin, että tässä tuli 300 euroa säästöä.

Ja pah!

Jostain syystä en ottanut huomioon, että vaikka loma oli ohi niin kesäviikonlopuille oli vaikka mitä suunnitelmia; oli kesäjuhlia, kesäkeikkaa, kesäkavereita vaikka mitä. Pari viikonloppuvierailua. Näistä johtuen ravintola-vapaa-aikabudjetti räjähti käsistä. En voi kyllä muuta sanoa kuin, että on toi mun ulkonasyömiseen, ulkonakahvitteluun ja alkoholiin menevä summa aika karu. Ja koska kokoan kaikki lukuni nykyään exceliin ja olen ottanut tavaksi laittaa soluun merkinnän, että mihin raha meni, niin tästä syystä voin nyt julkaista koko kansan nähtäväksi karut lukuni ja mihin oikeasti olen tuhlannut näin järjettömän summan rahaa... Vähän hävettää, mutta here we go: 

Ed Sheeranin keikka
18,50               Ruoka + vesi (luoja kun sinne piti mennä jo aikaisin päivystämään)
33                    Neljä alkoholijuomaa (olin liikenteessä yksin – sain lipun lahjaksi – ja ennen keikkaa päädyin hauskaan seurueeseen, jossa 4 tuntia keikan venailua kului erittäin rattoisasti – euron pantit keräsin taskuihin, ei ole vähennetty tästä)

Aamupala minä ja siskontyttöni
27€                      Brunssi x 2

Kaksi kaveria lomalla Helsingissä, yksi terassi-ilta heidän kanssaan
30,40€                Kolme alkoholijuomaa terassilla

Kaksi kaveria kylässä viikonlopun + juhlat kolmannella kaverilla
12,98€                Parvekekuohari vieraille
32,50€                Ravintolaillallinen ruoka + kaksi lasia viiniä
12,48€                Viinipullo juhlapaikkaan tuliaisiksi

Kaksi kaveria lomalla Helsingissä, kävin syömässä heidän kanssaan
25€                      Pitsa ja olut

Viinipullo
8,82€                  Ostin kotiin viinipullon, ei erityistä tarkoitusta (ja kyllä, join sen myös – koko pullon)

Siskoni ja hänen lasten viikonloppuvierailu
11,90€                Aamupala
21€                     Pitsa ja olut
12,48€                Kuoharipullo minulle ja siskolle
21,79€                Ruokakaupassa vohveleiden tekotarpeet (erilaisia jädejä, karkkia, itse taikina-ainekset)
27,90€                Ravintolaruokailu + yksi alkudrinkki
9,40€                  Kahvi ja jäätelöannos ostarilla

Kaksi kaveria lomalla Helsingissä, yksi terassi-ilta heidän kanssaan
29,30€                Neljä alkoholijuomaa

Hese-ateria
8,10€                 Teki mieli ja olin väsynyt ;)

Että onhan noita nyt siinä. Tunnen olevani vähän erikoinen talousbloggari tämän aina käsistä räjähtävän ravintolabudjettini kanssa, muilla tuntuu olevan tämä paremmin hallinnassa (olen kade!). En osaa oikein tulkita, että oikeastiko käyn niin paljon enemmän ulkona kuin muut vai onnistunko löytämään aina ne kalleimmat paikat. Ehkä syy on vähän molemmissa. Koen kyllä sen ajoittain aina vähän rasittavaksi, että aina kavereita pitää nähdä ulkona = ravintolassa. Läheisten kavereideni kanssa kyllä hengaillaan lähinnä vain jonkun kotona, mutta tämä Helsingissä asuminen on aiheuttanut vähän sen, että näkee enemmän sellaisia vanhoja tuttuja, koska Helsinki on kiva lomakohde monelle. Etenkin näin kesällä. Jos joku vanha tuttava laittaa viestiä, että on kaupungissa ja ehdinkö nähdä niin usein kyllä menen tapaaminen (jos siis vain ehdin/jaksan).

Toinen budjettiylitys oli vaatebudjetti. Tämä johtui työmatkasta; meillä oli matkalla juhlat, jonka teemana oli valkoinen. Tuttuun tapaani jätin valkoisten vaatteiden hankkimisen viime tinkaan ja koska en halunnut ostaa mitään HM-mekkoa niin päädyin ostamaan kalliin pellavapaidan (150€) ja valkoiset caprit (80€). Eli siinä se budjetti oli sitten taputeltu. Lisäksi ostin yhdet sortsit.

Muuten pysyin hyvin budjetissa ja sain jopa rahaa säästöön. Säästöön meni 25% tuloistani eli yhteensä 780 euroa. Ja koska maksoin ensimmäistä kertaa myös lainanlyhennyksen, jonka jotkut laskevat säästöksi, niin tällä matematiikalla säästöön meni 47% tuloistani. Not bad! 

Syyskuussa olisi tarkoitus pitää jonkinlainen säästökuukausi. Haasteellisen tästä tekee se, että palkkakauteni alkoi jo eli periaatteessa palkan kannalta säästökuukausi olisi järkevää pitää nyt (jotta saisin laskettua, että paljonko saan palkasta säästöön). Mutta koska elokuuta on vielä jäljellä ja pari menoa edessä niin en vielä pysty säästökuuta aloittamaan. Ehkä teenkin niin, että pidän säästökuun koko syyskuun ja pidän viikkopäiväkirjaa, että kuinka menee. Unohdan ns säästöt ja säästöprosentin ja tavoite on vain olla käyttämättä rahaa turhaan. Katsotaan jos saan itselleni säännöt selviksi ja sillä sitten lähden etenemään. Stay tuned!

Ainiin ja ne luvut vielä tulevat tässä:  


keskiviikko 7. elokuuta 2019

Ajatuksia luottokortista parin vuoden jälkeen, kun aloin asiaa ajattelemaan


Kirjoitin ensimmäisen tekstin luottokorteista aika blogini alkuaikoina syksyllä 2017 (teksti löytyy täältä https://glendoraraha.blogspot.com/2017/10/cut-them-up.html). Mielenkiintoista lukea teksti näin jälkeenpäin ja pohtia, että onko mikään muuttunut.

Sen verran on muuttunu, että minulla on edelleen luottokortti, mutta niitä on vain yksi ja en ole tätä kyseistä luottokorttia käyttänyt kuin vain kerran – maksoin viime joulukuussa Berliinin hotellin. Hotellissa olisi ollut myös mahdollisuus maksaa debit-puolella ja vähän tämä harmittaa, etten näin uskaltanut toimia. Yllättävän hyvin Euroopassa pystyy maksamaan kaiken debit-puolelta. Syitä oli kaksi miksi en maksanut; halusin kokeilla ensimmäisen kerran uuden korttini luotto-ominaisuutta ja se, että lasku oli 1.300 euroa niin ajattelin, että jos jokin menee pieleen niin luotolla maksaminen on turvallisempaa. Mitään perusteita minulla ei siihen ole, että credit-puolelta maksaminen oikeasti olisi turvallisempaa.

Syksyllä 2017 minulla oli vielä kaksi luottokorttia – Stockmannin master 500 euroa luottorajalla ja Nordean master 5.000 euron luottorajalla. Stockmannin masterin lopetin aika nopeaa yllä olevan tekstin kirjoittamisen jälkeen. Nordea master katosi pankin vaihdon yhteydessä ja otin tilalle Visan 2.000 euron luottorajalla. Olisin halunnut pelkän debit-kortin, mutta pelkkä debit-kortti maksaa enemmän! Uskomatonta. Joten päädyin ottamaan debit-credit-kortin, jonka credit-ominaisuutta olen siis käyttänyt vain tuon yhden ainoan kerran.

Minulla on debit-kortti s-tiliini ja harkitsen sitä, että siirtäisin kerran kuussa kaikki ruokaan, ravintolaan ja vapaa-aikaan tarkoitetut rahat s-tilille ja käyttäysin vain sitä. Debit-credit-korttia käyttäessä on aina pieni stressi, että painaa väärää nappia ja veloitus meneekin creditiltä. Onneksi lähimaksu menee debiltä niin sen kanssa ei tarvitse miettiä.

Tosiaan ylläolevassa kirjoituksessa kirjoitin käyttäneeni viimeksi luottokorttia huhtikuussa 2017. Näin tämä menikin pitkään ja seuraavan kerran käytin Nordean masteria syksyllä 2018, kun varasin Berliinin lennot. Syksyllä 2018 jostain syystä maksoin yhden ravintolaillallisen vahingossa creditin puolelta. Tämän jälkeen vaihdoin pankkia ja sen jälkeen maksoin tämän Berliinin hotellin uudella visalla.

Olen jotenkin vasta nyt tajunnut, että debit-credit-kortissani on myös ne debit-numerot siellä kortin takana. En esimerkiksi pitkään aikaan varannut junalippuja puhelimella, kun mobiililla maksettaessa ei voi käyttää verkkopankkitunnuksia vaan kysyy korttia. En jostain syystä ollut tajunnut, että ihan yhtälailla voin syöttää korttitunnuksiin debit-puolen tunnukset niin silloin maksu menee debiltä. Kun tämän olen tajunnut niin tarpeeni käyttää luottokorttia katosi (pitkään siis en vain ostanut mitään nettikaupoista, kun en ollut tajunnut tätä).

En ole Berliinin jälkeen matkustanut omia ulkomaanmatkoja, joten esimerkiksi lentoja en ole varannut. Seuraavana tavoitteenani on maksaa lennot suoraan debit-kortilla. Nyt ei vain ole mitään matkoja suunnitteilla, mutta lupaan, että seuraavat lennot mitkä ostan niin maksan ne debitillä. Kotimaan hotellivaraukset&maksut olen jo tehnyt suoraan debitillä, joten se kyllä toimii hyvin. Ainoa siinä vain on, että kun jonkun kaverin kanssa teet varauksen niin moni olettaa, että voivat maksaa minulle myöhemmin, sitten vasta kun visa-lasku tulee...

Koen, että 1.000 euron ylimääräinen puskurini on vähän kuin luottokorttini. Sen avulla minulla on mahdollisuus ylittää kuukausibudjettini ja maksaa jokin ekstra-juttu etukäteen ja paikata puskuri sitten jälkikäteen. Itse luottokorttia en kyllä ihan aidosti koe enää tarvitsevani. Valitettavasti sen leikkaaminen nykyisessä pankissani on mahdotonta pelkän debit-kortin kalleuden vuoksi, mutta katsellaan josko jossain vaiheessa innostun kilpailuttamaan asuntolainani uudelleen ja vaihdan taas pankkia. Tosin epäilen kyllä, että monessa pankissa on vähän sama tilanne. Pankille lienee aika kannattavaa, että me ihmiset kuljemme luottokortit taskussa.

 

 

Myin asuntoni

Olen tällä hetkellä 100% velaton. Toukokuussa sain päähäni, että mitä jos palaisinkin Tampereelle jo nyt. Toukokuun lopulla sovin asiasta es...