lauantai 6. maaliskuuta 2021

Helmikuun rahankäyttöpäiväkirja

 


Maanantai 1.2. (0€)

Etätyöpäivä. En poistunut kotoa enkä käyttänyt rahaa.

Tiistai 2.2. (15€)

Etätyöpäivä. Illalla kävin tanssitunnilla. Rahaa meni Pelalle 15 euroa kuukausilahjoitus.

Keskiviikko 3.2. (0€)

Etätyöpäivä. Taas kerran en poistunut kotoa. Pakkailin perjantain lähtöä varten Ylläkselle.

Torstai 4.2. (389,23€)

Noniin pitkästä aikaa kunnolla rahankäyttöä! Maksoin tammikuun siivouksen 237,21 euroa. Liiton maksu meni 99 euroa (3 kk). Kävin ruokakaupassa lounastauolla 13,90 euroa. Lisäksi kävin apteekissa ja ostin muutaman resepti-ihonhoitotuotteen 39,12€. Illalla oli tanssitunnit, jossa olin paikan päällä. Tanssituntien jälkeen hoidin pakkaukset loppuun. Hieman jännittää, mutta vaikuttaisi ainakin, että pääsen lähtemään eli olen terve. Menin nukkumaan vasta joskus puoli kahdentoista maissa, koska jumahdin lukemaan kirjaa. Aino Sibeliuksen elämänkerta, suositus tälle!  

Perjantai 5.2. (250,59€)

Uuh, lähtöpäivä! Jännää. En ole ollut lapissa melkein kahteen vuoteen (viimeksi pääsiäisenä 2019). Tuntuu ihan käsittämättömältä, että taidan oikeasti päästä lähtemään. Mutta ensin oli vielä työpäivä. Tein töitä noin viiteen ja töiden jälkeen kävin toimistolla tulostamassa junaliput sekä vein kotiin kulkeutuneita työjuttuja työkaappiini. Kävin myös ostamassa kirjan reissua varten 27,95€. Ostin myös yhden oluen junaan 2,98€. Kotona tein eväät illaksi ja aamuksi junaan sekä siivoilin kodin lähtövalmiiksi.

Olipa jännittävää päästä vihdoin lähtemään. Juna oli myöhässä ja palelin aikani laiturilla (-15 astetta), mutta onneksi juna tuli suht lyhyen myöhästymisen jälkeen ja pääsin junaan. Minulla oli oma hytti, joten matka meni hyvin rauhallisesti nukkuen ja lukien hytissä.

Rahaa meni myös 25 euroa avantouintipaikan kevään jäsenmaksuun sekä 196,44 euroa vastikkeeseen ja vesimaksuun.

Lauantai 6.2. (119,47€)

Aamu valkeni hieman erilaisissa maisemissa. Yllättävän hyvin sain nukuttua. Toki jatkuvaa heräilyähän junassa nukkuminen on kun juna pysähtelee. Heräsin seiskan jälkeen jolloin oltiin vasta Torniossa. Perillä piti olla puoli yhdeksältä, mutta oltiin reilu tunti myöhässä. Hain kahvin (2,90€) ravintolavaunusta ja söin aamupalaeväät hytissä. Eipä siinä muuta tekemistä ollut kuin hengailla hytissä pari tuntia, onneksi oli kirja.

Kolarin asemalla etsin Äkäslompoloon menevän bussin. Lippu maksoi 13 euroa. Bussi tuli yllättävän täyteen, joka hieman ahdisti. Onneksi kaikilla oli maskit. Pohdin matkaani kyllä pitkään, että onko oikein vai ei lähteä, koska tiesin että matkalla on muutama hetki jolloin turvavälejä ei pysty pitämään. En tätä pohdintaani ja syitäni lähtöön ala tässä sen enempää avaamaan, mutta lähtöpäätöksestäni huolimatta toki pitkin matkaa kyseenalaistin ratkaisuani aina kun tuli näitä tilanteita, ettei turvavälejä ihan täysin pystynyt pitämään.

Perillä Äkäslompolossa kävelin parin kilometrin matkan mökille. Mökillä laitoin lämmöt ja vedet päälle ja tein nopean tsekkauksen ruokakaappeihin. Olin tehnyt jo ostoslistan valmiiksi ja listalla oli avoimet tapaukset erikseen. Tsekkauksen jälkeen vaihdoin vaatteet, hain pulkan liiteristä ja lähdin kauppaan. Kauppaan oli matkaa se parisen kilsaa.

Kävin ensin Alkossa hakemassa punaviinipullon ja pienen kuoharin, 21,96 euroa. Sitten kauppaan! Huh kun inhoan isoja kauppaostoksia. Kaupassa meni varmaan 45 minuuttia kun haki kaiken. Onneksi oli ostoslista! Kassalla järkytyin hieman, kun laskun loppusumma oli 81,61 euroa. En kuitenkaan ostanut ihan kaikkea koko viikoksi. Mutta mökillä ei sinänsä ole mitään valmiina niin aika paljon juttuja piti ostaa. Kuitin tarkastelun jälkeen isoimmat summat meni valmisruokaan 12 euroa (pari lihapullaa ja perunamuusia heti mökillä syötäväksi) ja 13 euroa olut-6pack. Itse ruokaan meni siis vajaa 60 euroa mikä on aika normiviikkolasku mulla. Ja mahdollisesti ostin vähän liikaa.. No sen näkee sitten viikolla kun teen inventaariota, että mitä vielä tarvitsee loppuajaksi.

Ostin kolme kassia ruokaa eli pulkka tuli kyllä tarpeeseen! Mökillä laitoin tavarat kaappiin, sytytin takan ja söin lounasta. Nautiskelin takkatulesta ja keitin kahvit. Päivän aktiviteettina tein lumityöt joihin meni pari tuntia. Sen jälkeen saunaan ja ilta vain hengailua mökillä. Kokkausta, takkaa ja vähän punaviiniä.

Sunnuntai 7.2. (0€)

Ensimmäinen aamu mökillä! Heräsin ilman kelloa kasilta. Ensimmäisenä kahvi tippumaan ja takan lämmitystä. Aamupalaa ja lukemista. Hengailua. Tein nakkikeiton ennenkuin lähdin hiihtolenkille. Tein noin 10 kilsan lenkin ja lenkin jälkeen jatkoin lumitöitä. Sitten saunaan, ruokaa, takkaa, lukemista, telkkaria ja vähän punaviiniä. En käyttänyt rahaa.

Maanantai 8.2. (0€)

Lomapäivä ja pakkaspäivä. Aamulla herätessä pakkanen huiteli -25 asteessa. Aamupäivä meni takkaa poltellen ja lukien. Kahden aikaan iltapäivällä pakkanen oli laskenut -20 asteeseen ja lähdin tunnin hiihtolenkille. Ihana auringonpaiste oli, mutta pakkanen ei antanut myöten tehdä pidempää lenkkiä. Hiihtolenkin jälkeen saunaan, ruokaa, lukemista, takkaa, blogin kirjoittelua ja telkkaria. En käyttänyt rahaa.

Tiistai 9.2. (0€)

Uuuuh – täällä on -30 astetta! No mutta etätyöpäivä. Hyvin onnistui yhteydet 4G:llä, joka oli mun suurin huoli tässä suunnitelmassa. Oli muutama kokous, vähän siinä kokousten lomassa sain tehtyä töitä ja iltapäivällä oli wellness-webinaari ajankäytöstä.  

Tosiaan lämpötila pysytteli melkein -30 asteessa koko päivän. Päivä meni siis töitä tehden ja takkaa lämmittäen. Illalla kävin vartin happihyppelyn ulkona päivän puiden hakureissun lisäksi. En käyttänyt rahaa.

Keskiviikko 10.2. (197,13€)

Pakkanen jatkuu! Pikkuhiljaa iltaa kohti alkoi onneksi laskemaan ja töiden jälkeen lähdin käymään vähän kylillä -20 asteen pakkasessa. Kävin kaupassa hakemaan vähän täydennystä (12,15eur) ja hain Alkosta pienen kuoharipullon (6,98eur).

Ja sitten yksi iso kulu, joka nyt sai mun budjetin ylittymään. Kävin ostamassa merinovillaisen kerraston ja tämä maksoi 178 euroa. Tässä on pari vuotta mennyt aika heppoisilla lämpötiloillta, joten keinokuitukerrastoni on riittänyt ihan jees. Olen jo pidempään kyllä harkinnut lämpimän kerraston ostamista (tosiaan mulla on ollut vain toi yksi kerrasto ja on jo 10 vuotta vanha) ja nyt sen sitten ostin. Sinänsä ekstemporee-ostos, mutta itselleni kyllä järkevä. Ja ihanaa kuinka nättejä nämä kerrastot ovat nykypäivänä!

Torstai 11.2. (49€)

Etätyöpäivä vielä tänään, päivä meni aika pitkälti palavereissa. Lopetin työt kahdelta ja lähdin ladulle! Tein 8 kilsan lenkin, sitten saunaan ja illalla tein pitsaa. Rahaa meni sen verran, että aktivoin Ruokaboksi-tilaukseni ja samalla meni ensi viikon ruokaboksin kokeilumaksu tililtä. Olen pitkään miettinyt tämän tilaamista ja nyt päätin kokeilla. Boksi tulee siis ensi maanantaina, kirjoittelen sitten kokemuksia siitä!

Perjantai 12.2. (0€)

Periaatteessa mulla oli lomapäivä, mutta otin aamulla yhden webinaarin kun kuulosti mielenkiintoiselta. Ja mikäs siinä takkatulen lämmössä sohvalla viltin alla aamukahvia siemaillen oli katsoa webinaaria. Ajauduin siinä sitten spostien pariin, mutta onneksi puolen tunnin päästä havahduin ja laitoin koneen kiinni. Ihanaa kun kello oli tässä vaiheessa vasta puoli kymmenen ja aamua oli jäljellä vaikka hurumykke. Söin siinä rauhassa aamupalaa, luin, katsoin telkkaria, hengailin. Lopulta lähdin parin tunnin hiihtolenkille. Oli ihana aurinkoinen päivä hiihtää ja suksi luisti. Tulin mökille ja peruskuviot saunan, syömisen, takan polttamisen ja hengailun kannalta. En käyttänyt rahaa.

Lauantai 13.2. (0€)

Heräsin aikamoiseen pakkaspäivään (-30). Lämpötila laski -13 siinä päivän mittaan ja lähdin hiihtolenkille, mutta itse hiihto ei sujunut kyllä yhtään. Pakkanen alkoi taas kiristymään, suksi ei luistanut eikä pitänyt. Tuli lapsuus mieleen, kun silloin huono suksipäivä oli joka päivä. Ja aina pakotettiin hiihtämään muiden mukana. Onneksi aikuisena saa edes itse valita :D Joka tapauksessa palasin mökille pahantuulisena ja kylmissäni – onneksi oli rommia ja saunaa ;) Ilta meni tuttuun tapaan yksin mökillä. Rentoa oleilua. En käyttänyt rahaa.

Sunnuntai 14.2. (44,99€)

Kova pakkanen taas kerran herätessä. Tänään on paluupäivä etelään, joten suunnitelmissa oli lähinnä siivota ja syödä kaappia tyhjäksi. Päivällä kävin jäällä kävelemässä ja kävin ostamassa kaupasta matkaeväitä junaan, 6,99 euroa. Illalla oli sitten lähtö kohti etelään ja junabussi maksoi 13 euroa. Ostin vielä siinä matkalla yhteen tapahtumaan lipun 25eur. Ilta tosiaan meni junassa. Olotila oli haikea kuten aina kun lähden pohjoisesta takaisin etelään.

Maanantai 15.2. (40,99€)

Aamulla oli juna Tampereella ja paluu kotiin. Tein etätyöpäivän kotona. Ruokaboksi-toimitus saapui. Jännää! Illalla kävin kaupassa ostamassa muutaman hedelmän, rahkaa ja kurkkua. Sinne meni 10,19. Palkkapäivä on perjantaina ja tilanne on nyt sellainen, ettei mun pitäisi tarvita yhtään mitään loppuviikolla. Pieni haaste siis itselle – en saa käyttää rahaa ainakaan seuraavan kolmeen päivään; mieluiten ei edes perjantaina. Katsotaan miten tuhlarin käy. Muuten meni rahaa maanantaina take-away lounaaseen 15,80 ja WWF-kuukausilahjoitus 15.

Tiistai 16.2. (0€)

Kävin aamulla työterveydessä, muuten taas etäilin. Jotenkin kiva oli lähteä kotoa aamulla jonnekin, aamu alkoi ihan eri tavalla. Periaatteessa sitä puhutaan, että aamulla voisi pukea päälle ja käydä kiertämässä korttelin, mutta nääh. Jos ei ole pakko poistua kotoa niin ainakin mulle on todella vaikea poistua kotoa. Vaikka hyväähän se tekisi. En tiedä kuinka enää ikinä sopeutuisin viitenä aamuna toimistolle elämään, jos joskus siihen palataan (toivottavasti ei). Illalla osallistuin tanssitunnille zoomilla, saunoin ja menin nukkumaan. Huikeaa tämä elämä. En käyttänyt rahaa.

Keskiviikko 17.2. (0€)

Jotenkin omituinen päivä. Niskat ihan jumissa ja koko kroppaa särki omituisesti koko päivän. En poistunut kotoa lainkaan. Etenkin illalla olin ihan tööt. Meninkin aika aikaisin nukkumaan. En käyttänyt rahaa.

Torstai 18.2. (0€)

Aamulla herätessä olo oli onneksi normaali. Koko päivän sisälläkökkiminen taitaa aiheuttaa noi ”kipeä”-fiilikset aina iltaisin. Muistan tämän keväältä, kun tuntui aina työpäivän jälkeen, että oli sairas, mutta kun lähti lenkille siitä heti töiden jälkeen niin olo parani ja ilta meni normaalisti. Pitäisi vain lähteä jonnekin joka päivä, mutta ei vain jaksa aina tässä pimeydessä. Onneksi kevät on nyt lähempänä kuin kauempana!

No mutta päivä meni etätöissä ja illalla lähdin tanssitunnille paikan päälle. Oli itseasiassa hieman pelottavaa, tajusin että olen poistunut asunnostani (miinus roskien vienti alakertaan) viimeksi maanantai-aamuna. Tuntui oudolta nähdä ihmisiä ja kommunikoida heidän kanssaan. En käyttänyt rahaa. Jee kolmas päivä putkeen! Onnistuin!

Perjantai 19.2. (0€)

Kävin aamulla hierojalla. Ilmeisesti olin hieman unessa edelleen, koska kävelin hierojalle useamman mutkan kautta. Unohdin useampaan otteeseen, että mihin olin menossa, ajatukset harhailivat ja yhtäkkiä vain havahduin, että olin väärässä suunnassa. Kaaduin vielä matkalla suoraan polvilleni ja sain ihanat mustelmat. Luonnollisesti myös myöhästyin hierojalta. Että hieno aamu :D Hierojan maksoin epassilla.

Töiden jälkeen kävin kaverin kanssa parin tunnin kävelylenkillä jäällä. Lenkin jälkeen söin, saunoin ja katsoin elokuvan Midnight in Paris – ihan paras elokuva! Suosittelen. En käyttänyt rahaa. Neljäs päivä jo! Huomenna kyllä pitää käydä ruokakaupassa, hedelmät ja vihannekset ovat loppu. Ruokaboksin kolmas ruoka on vielä tekemättä, että suuria ostoksia ei tarvitse tehdä. Riittoisia noi ruokaboksin ruoat!

Lauantai 20.2. (22,55€)

Päivällä kävin hiihtämässä ja syömässä vanhempieni luona, matkalla kotiin kävin kaupassa ostamassa ihan turhuuksia lauantai-iltaan: vissy 24-pakkauksen, pakastepitsan, karkkia plus muutaman kyllä ihan tarpeellisen jutun. Kauppaan meni 22,55 euroa. Illalla oli lukioporukan Teams-treffit. Oli yllättävän kivaa ja toimiva tapaaminen! En hirveästi kavereiden kanssa ole etätapaamisia harrastunut. Kävin vielä saunassa treffien jälkeen ja katsoin leffan.

Sunnuntai 21.2. (56,56€)

Sunnuntaina hädin tuskin jaksoin tehdä mitään. Illalla sain väännyttyä kauppaan tekemään isot ruokaostokset.

Maanantai 22.2. (717,85€)

Oli oikea säätämispäivä, jota en välitä muistella sen enempää. Maksuun meni asuntolaina ja korot 717,05eur. Lisäksi mulla oli auto lainassa ja maksoin parkkimaksuja 0,80 euroa.

Tiistai 23.2. (0€)

Taas välistä päivä kun en käyttänyt rahaa. Etätyöpäivä ja illalla menin tanssitunnille ihan livenä. Huvitti ihan järjettömästi jäädä kotiin ja ottaa tunti zoomilla, mutta se ei tee hyvää mun mielenterveydelle. Mun on nyt pakko vähän alkaa panostaa siihen, että menisin joka päivä ulos ainakin kerran. Kohta en halua poistua tästä kodistani enää lainkaan.

Keskiviikko 24.2. (70,77€)

Etäpäiväetäpäivä. Työpäivä oli aika kiireinen. Töiden jälkeen lähdin kuin lähdinkin lenkille (hullun liukasta). Tulin ruokakaupan kautta (11,77). Sauna, ruokaa, siivousta ja kokkausta. Rahaa meni myös 59, kun tilasin toisen ruokaboksin seuraavaksi viikoksi. Vegeboksin tällä kertaa, josko tämä auttaisi minua keksimään perusruokiin vege-vaihtoehtoja.

Torstai 25.2. (0€)

Hämmentävän aktiivinen päivä. Kävin aamulla työterveydessä vähän kauempana, joten jouduin käyttämään julkisia. Matkan maksoin matkakortilla, johon on ladattu rahaa työnantajan piikkiin niin siitä ei mennyt rahaa. Söin kotona lounaan ja iltapäiväksi menin toimistolle, koska oli siivouspäivä. Illalla kävin tanssitunnilla – todennäköisesti viimeinen livetunti toistaiseksi. Pirkanmaan alueella ohjeistus on vielä hieman epäselvä, joten odotellaan lisätietoja. En käyttänyt rahaa.

Perjantai 26.2. (181,90€)

Lounastauolla kävin sokeroinnissa (75€) ja ostin kasvoveden (59€). Illalla menin itseasiassa teatteriin. Tampereen Finlaysonilla esitetään näytelmää Huoneet meren äärellä (Mira Taussi jaMikko Bredenberg: Huoneet meren äärellä - Aura Of Puppets) max seitsemän hengen porukoille. Itse esitys oli tyhjässä tehdashallissa, siellä oli maskipakko ja tuolit oli aseteltu kahden metrin välein. Esitys oli hyvä. Suosittelen. Muutenkin oli ihana käydä teatterissa. Olin ostanut lipun etukäteen. Teatterin jälkeen käytiin syömässä (35,90€) ja itseasissa vielä yhdellä drinkillä kotimatkalla (12€).

Lauantai 27.2. (41,63€)

Kävin aamupäivällä kaupassa ostamassa ruokatarpeita sunnuntaille kavereita varten. Kauppaan meni 41,63 euroa, ostin kaikenlaisia kulutustavaroita myös kuten roskapusseja, pumpulia tms. Muuten lauantai meni aika tavallisesti pesten pyykkiä ja hengaillen kotona.

Sunnuntai 28.2. (0€)

Käytiin kavereiden kanssa pitkällä päivälenkillä ja tultiin mun luo saunoon ja syömään. Oli kiva ja aurinkoinen päivä. En käyttänyt rahaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maaliskuun tulot ja menot pienellä viiveellä

Maaliskuun budjettikausi loppui jo tuossa 20.3., mutta nyt vasta katsausta. Tämä kevät on kyllä kiireinen, en oikein muuta osaa sanoa. Touko...