keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Se kaikki mitä minulta puuttuu

Tällä korona-tilanteella on ollut yhdenlainen valitettava seuraus minun elämääni. Lähtökohtaisesti elän teemalla vähemmän on enemmän, mutta yhtäkkiä elämä on paljastanut sen kaiken mitä minulta puuttuu. Juuri nyt enemmän olisikin enemmän.

Auto

Luovuin autostani vuosia sitten. En ymmärrä autoista mitään ja autoni alkoi olla sitä ikäluokkaa, että pikkuremppoja alkoi pikkuhiljaa ilmestymään useammin kuin kerran vuodessa. Tämä alkoi stressata minua. Minulla ei ollut varaa ostaa uutta autoa, joten päätin pärjätä ilman.

Tämä on toiminut paitsi ei toimi nyt. Koska liikkumiseni kotini ulkopuolella perustuu täysin julkiseen liikenteeseen niin juuri nyt olen jumissa. Onneksi sain pyörän käyttöön pari viikkoa sitten, mutta ei pyörälläkään kovin pitkälle pötkitä. Esimerkiksi näihin kaikkiin ihaniin luontokohteisiin missä kaikki muut somen perusteella käyvät.

Oma sauna

Käytän aika paljon julkisia saunoja (salilla, uimahallissa, avantouintipaikoilla). Nämä eivät ole juuri nyt mahdollisia. Taloyhtiössäni vielä sauna on toiminnassa ja pelkään, että se pian tässä loppuu. Suuri osa taloyhtiöistä ovat sulkeneet saunavuorot. Saunominen on minulle tärkeä rentoutumisen keino ja tänä päivänä aikalailla ainoa rentoutumisen keino. Elän viikottaiselle saunavuorolleni (okei vähän liioittelen ;)). Kateellisena seuraa kaikkia omia (etenkin puu)saunojaan lämmittäviä somessa. 

Neliöt

Pari vuotta sitten päätin muuttaa pääkaupunkiin, jossa neliöt ovat kalliita. Haluan myös asua suht keskustan lähellä (koska ei ole sitä autoa), joten täällä ne neliöt vasta kalliita ovatkin. Joten tein kompromissin neliöistä. Nyt kun asuntoni neliöt ovat ne ainoat neliöt, missä vietän aikaani niin seinät kyllä kaatuu päälle. Olisi edes se entinen asunto, missä asuin Tampereella, jossa oli eri huoneita eli vähän pystyi edes teeskentelemään menevänsä eri tilaan tekemään töitä. En ole hirveän hyvin viihtynyt täällä pääkaupunkiseudulla ja tämä korona-tilanne on kyllä vahvistanut päätökseni palata Tampereelle. Mutta tästä lisää myöhemmin sitten kun se ajankohtaisempaa.

Alkuun innostuin kaikista live-jumpista ja -tanssitunneista, mutta enää en pysty treenaamaan omassa kodissani. Tila on vain liian pieni. Teen kaiken urheilun ulkona, lihaskuntotreenistä alkaen (luojalle kiitos urheilupuistoista). Huomaan myös, että kun koko päivän istuu läppärin kanssa näissä pienissä neliöissä niin kello viideltä päässä jo humisee. Monesti kuvittelen sairastuneeni, koska olotila on niin hullu, mutta olotila menee onneksi pois, kun lähden ulos treenaamaan. (Koronan yksi harvoista plussapuolista on se, että urheilen tällä hetkellä enemmän kuin koskaan; 6-7 kertaa viikossa.)

Parisuhde

On tämä yksin neljän seinän sisällä oleminen kuulkaa aika yksinäistä. Olen tullut jopa niin epätoivoiseksi, että haaveilen koiran hankkimisesta (olen allerginen ja en ole oikein koskaan pitänyt koirista). Haluan olla samassa tilassa toisen hengittävän olennon kanssa.

Netflixit, bookbeatit, c-moret tms

Kollegani intoilevat aina ties mistä sarjoista ja suosittelevat niitä. Hieman kateellisena kuuntelen näitä juttuja, koska aina käy ilmi, että sarja on katsottavissa netflixissä tms. Minä en raha- enkä aikasyistä ole hankkinut itselleni mitään suoratoistopalveluita, joten olen jumissa television tarjonnan kanssa (joka on surkea) tai ruudun uusintojen kanssa. (Toki voisin väliaikaisesti ostaa näitä palveluita, mutta minulta myös puuttuu välineet millä näitä katsellaan, esimerkiksi televisioni ei ole yhteidessä nettiin eikä ole hajuakaan miten tällaisia juttuja hoidetaan. Bookbeatista otan mahdollisesti kokeilujakson.)

Läheiset

Olen aika yksinäinen täällä Helsingissä. Kaikki läheiseni yhtä lukuunottamatta asuvat muualla eli heidän näkeminen on tällä hetkellä mahdotonta. Tietystikään heitä ei voisi nähdä normaaliin tapaan Tampereellakaan, mutta voisimme edes käydä kävelyllä tai pyöräilyllä. Tai he voisivat edes käydä parvekkeen alla piipahtamassa ja sanomassa hei. Edes tieto siitä, että jos sairastun niin joku voisi tuoda ruokaa oveni taakse, olisi tärkeää. Tämä korostaa nykyisen elämäntilanteeni yksinäisyyttä vielä enemmän ja ei mitenkään vähennä kaipuutani takaisin Tampereelle.

Kirjat

Konmarituksen yhteydessä vähensin radikaalisti omistamieni kirjojen määrää, koska ainahan niitä voi lainata kirjastosta. Kunnes yhtäkkiä ei voikaan. Minulla on aika pieni määrä kirjoja ja ne mitä omistan, ovat sellaista ns "fiksumpaa kirjallisuutta". Kaipaan ennen omistamaani hömppäkirjallisuutta ja sitä, että voisin vain lukea jotain mikä ei vaadi suurta keskittymistä tai ajattelua. En ole kovinkaan tykästynyt äänikirjoihin, koska ajatukseni lähtee aina harhailemaan, mutta kyllähän sitä bookbeatia pitää tässä jossain vaiheessa kokeilla.


Tällaisia ajatuksia tältä viikolta. Oikeasti minulla on asiat kyllä ihan hyvin, tällaisia jänniä mietteitä on vain nyt putkahdellut esiin. Mielialat vaihtelee päivittäin kuten meillä kaikilla juuri nyt ja pääsiäinen oli aika rankka. Mutta päivä kerrallaan. Tsemppiä meille kaikille! :)




15 kommenttia:

  1. Tällä hetkellä vähän joka palveluun saa ilmaisen kaksi viikkoa tai kuukauden, joten ota ne kaikki testiin! Jos vaikka kuukauden päästä voisi tehdä jotain vähän enemmän. Tai sit voisi olla edes vähän lämpimämpää ulkoilulle.

    Ja täällä pääsee kyllä pyörällä vaikka minne kivoihin paikkoihin. Emme mekään ulkoile nuuksiossa tms., vaan ihan Helsingissä kaikissa erilaisissa paikoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo löysinkin Helsingin kaupungin pyöräreitit sivuston ja innostuin niistä. Viime sunnuntaina pyöräilin Oulunkylä-Vanhakaupunginkoski-reitin ja nyt viikonloppuna suuntaan Haagaan! Siellä on myös historia-infoja eri nähtävyyksistä, tosi kiva :)

      Poista
    2. Tuli vielä mieleen, että kannattaa käydä Haagan alppiruusupuistossa kesäkuun alussa. Sinne pääsee vaikka kävellen Huopalahden asemalta. Tulet ylläätymään, jos et ole ennen käynyt!

      Poista
    3. Olen käynyt siellä marraskuussa silloin pari vuotta sitten, kun etsin asuntoa täältä. Ehdottomasti pitää mennä uudestaan kesäkuussa, marraskuussa ei ollut oikein mitään nähtävää :)

      Poista
  2. Voisitko yhdistää läppärin HDMI-piuhalla televisioon? Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisesti juu, pitää selvitellä asiaa.. Olen vain kovin saamaton näissä asioissa :D

      Poista
  3. Minä jaan Netflix tilauksen kolmen ystävän kanssa ja hyvin toimii. Muistaakseni kk-kustannus on 3,99. Yksinään en olisi valmis koko tilausta maksamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jakaminen olisi hyvä idea, en kyllä myöskään yksin haluaisi kk-maksua maksaa. Mulla vielä tökkää siihen, että televisioni on aika vanha (yli 10v), joten pitäisi juurikin jotain piuhoja siihen viretellä, että voisin TV:n kautta katsoa netflixiä.

      Poista
  4. Asun pääkaupunkiseudulla ja käytän julkisia entiseen tapaan. Kaikki matkustajat käyttäyvät superrauhallisesti, eivät pärski eivätkä yski. Koska minulla ei ole autoa, menen esimerkiksi töihin eri reittiä kuin tavallisesti, nyt keväällä näkee hyvin ikkunasta ulos, puutarhat ovat kauniita. Syrjemmmällekin pääsee hyvin, mutta menee enemmän aikaa. Katso reittioppaasta! Kevät ja kesä on tulossa, kyllä tämä joskus loppuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä nyt innostuin pyöräilystä ja onneksi on ollut kivoja kelejä. Kyllä tämä tästä taas, kiitos tsempeistä :)

      Poista
  5. Lisäyksenä edelliseen: Olet esikuvani. Noin vuosi sitten innostuin talousasioista enemmän ja juuri sinun blogisi tuntui läheisimmältä. Olen oppinut järkeistämään raha-asioitani todella paljon alkuun verrattuna. onneksi on säästöjä, kun elämä on epävarmaa. Ei tarvitse ainakaan huolehtia, miten saa laskut maksettua. kiitos, että kirjoitat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huimaa, kiitos ihan tosi paljon innostavista sanoista. Ihan mahtavaa, jos olen pystynyt olemaan vertaistukena <3

      Poista
  6. Mä en tykkää äänikirjoista, mutta nyt olen pakon edessä opetellut lukemaan e-kirjoja, ihan pienehkön älyluurin näytöltä. Kirjaston e-kirjapuolelta löytyy ihan kohtuullisen uusia kirjoja, riippuen toki kirjastosta. Kannattaa kokeilla niitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vähän sama mulla.. Mä nyt ratkaisin toistaiseksi asia ostamalla yhden pokkarin, jossa on kaksi Maria Kallio romaania yhdessä. Ehkä niiden jälkeen testaan bookbeatia. Kirjastostahan voisi myös e-kirjoja lainata, tarvitsee sitäkin miettiä.

      Poista
  7. Yleisesti haluan kaikille kirjoittaa, että ihan tosi iso kiitos kaikille teille kannustavista kommenteista :) Olin tosi ikävällä mielellä tossa pari viikkoa sitten ja julkaisin tämän tekstin aika huonoissa fiiliksissä. Jälkeenpäin vähän pelkäsin, että millaisia kommentteja mahdollisesti saan, koska siis aika pikkuasioista mä tässä nillitän ymmärrän kyllä sen itsekin - mulla on kuitenkin pääasiassa kaikki ihan tosi hyvin. Mutta huonompia päiviä tulee meille kaikille :) Onneksi mennään kesää kohti!

    VastaaPoista

Työmatkalla

Vaikka elämässä on parhaillaan sellaista hyvää kiirettä, niin vähän harmittaa, että se vie aikaa tältä blogilta nyt, kun mulla pitkästä aika...