keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Törttöilyjä mutta eteenpäin kuin mummo lumessa


Tässä tulee nyt vähän päivitystä mun sijoitusseikkailuista. Mun tämänhetkinen tavoite on siis ollut, että mun sijoitukset ylittäisivät 10.000 euroa tämän vuoden 2019 lopussa. Olen hieman edellä tavoitteesta ja 10.000 euroa olisi ylittynyt jo tuossa syyskuussa, mutta menin myymään Marimekon osakkeeni niin summa on ollut nyt siinä vähän reilun 9.000 euron puolella. Mulla on ollut noin 2.000 euroa käteisenä odottamassa osakeostoja varten ja tarkoitus on ollut tässä ostaa osakkeita heti kun vain mahdollista. 

Toissa kesänä ja syksynä (2018), kun hetkellisesti siirryin DV-askeleelle 4 (15% tuloista sijoituksiin), ehdin neljän kuukauden ajan ostaa osakkeita noin 500 eurolla kuussa. Siinä kävi niin, että päädyin ostamaan kahteen otteeseen Wärtsilää huipulta ja kahteen otteeseen Sampoa huipulta. Tämän jälkeen kurssit lähtivät aikamoiseen laskuun viime vuoden lopulla joskus lokakuussa 2018. 

Eri sijoituspalstoilla/keskusteluryhmissä/uutisissa puhuttiin tällöin kahdenlaisia: osa oli sitä mieltä, että nyt se pörssilasku alkoi ja osa oli sitä mieltä, että tämä on vain normaalia loppuvuoden laskua. Suurta pörssiromahdusta ei tullut vaan lyhyen notkahduksen jälkeen alkuvuodesta kurssit lähtivät taas nousuun (tosin ei näiden mun kahden sijoitukseni vaan edelleen junnaan niiden kanssa tappiolla; etenkin Wärtsilän kanssa). 

Mulla meni tämän jälkeen osakeostokset holdiin asunnonoston vuoksi ja vasta nyt tänä kesänä 2019 pääsin taas osakeostoksille. Kesällä tein muutaman kaupan, osittain onnistuneesti, osittain ei niin onnistuneesti. Elokuussa pidin taukoa osakeostoista ja nyt syyskuussa aloin miettimään, että mitä nyt ostaisin ja muistin tämän viime syksyn 2018 pörssikurssien laskun ja ajattelin, että no nyt en osta huipulta vaan odottelen rauhassa, että kurssit laskevat. 

Seurasin seuraavia osakkeita: Tieto, Orion ja Kojamo. Tieto oli syyskuun lopussa noin 23-24 euroa, Orion noin 34 euroa ja Kojamo noin 14 euroa. No siinä sitten odottelin, että alkavat laskemaan ja olin valmiina ostamaan. No eihän siinä sitten niin käynyt :D Ensimmäinen marraskuuta Kojamon osake oli vähän vajaa 16 euroa, Tieto vähän vajaa 26 euroa, Orion noin 40 euroa. 

Tuijottelin kursseja ja tajusin tehneeni aika perusmokan eli kuvittelin pystyväni ajoittamaan oston. Hah! 

Etenkin Orionin kohdalla, jos olisin ostanut syyskuun lopussa/lokakuun alussa niin nousu olisi ollut aika hyvä ihan muutamassa viikossa. Nousuhan johtuu (minun ymmärtääkseni) positiivisesta osavuosikatsauksesta, jonka Orion julkaisi lokakuun lopussa. Tiedon osavuosikatsaus oli myös positivinen. 

Tajuttuani, ettei tämä ajoitusstrategiani toimi, päätin että nyt sitten vain ostan Tietoa oli hinta mikä oli. Katsoin, että päivän hinta oli joku 25,56 euroa ja laitoin ostotoimeksiannon 25,40 euroa. Ajattelin, että ostan vähän halvemmalla kuin oli päivän hinta. Noh. Neljän päivän ajan, kun ostotoimeksianto oli voimassa, hinta selaili 25,50 – 25,60 euron välillä eli mun toimeksianto ei mennyt läpi. Huoh ja huoh. 

Jostain syystä teen tämän usein. En tiedä onko se virhe vai ei. Joskus aikoinaan, kun olin jo ostanut Marimekon osaketta alle 10 euron hintaan niin kerran ajattelin ostaa vähän lisää, kun hinta oli 13-14 euroa. Asetin ostotoimeksiannon taas jotenkin juuri vähän alle päivänhinnan ja osakkeen hintahan ei ikinä enää laskenut alle 14 euron eli mulla jäi lisäosakkeet ostamatta. Marimekon hintahan on tänä päivän 30 euron molemmin puolin eli olisi ollut ihan järkevää ostaa sillä silloisella päivän hinnalla. Saman tein nyt alkusyksystä Nordean kanssa – Sampo jakoi lisäosinkona Nordea osakkeita ja itse sain niitä 5 kappaletta. Ajattelin, että ostaisin vähän lisää, koska tuo 5 kappaletta on vähän hölmö määrä eikä niitä kannata edes myydä myyntikulujen vuoksi. Nordea osakkeen hinta oli syyskuun alkupuolella noin 5,60 euroa ja laitoinkohan ostotoimeksiannon johonkin 5,50 euroon. Osto ei tärpännyt ja nyt osakkeenhinta on jo lähempänä seitsemää euroa. Eli olisi kannattanut laittaa se ostotoimeksianto siihen päivän hintaan 5,60. 

Loppujen lopuksi laitoin Tiedon ostotoimeksianto-hinnaksi päivän hinnan 25,50 euroa ja sain osakkeeni. Jos oikeasti haluat osakkeet niin kikkailu muutamalla sentillä tai kymmenellä sentillä ei oikein taida kannattaa. Koska siinä käy helposti niin, ettet saa niitä osakkeita ja osakkeenhinta karkaa entisestään (toki hinta voi laskeakin!).  

Tunnen itseni harvinaisen tyhmäksi näissä osakekaupoissa ja on vähän hankala kirjoittaa tästä tänne blogiin. Mutta ajattelin nyt kirjoittaa suoraan näistä säädöistäni ja kokeiluistani – toivottavasti opin jotain ja ehkä muutkin aloittelevat sijoittajat miettivät samoja juttuja. Valitettavasti oikeassa elämässä en voi näistä asioista kenenkään kanssa suoraan puhua, joten kiva jonnekin saada purkaa näitä juttuja ja epävarmuuksia. 

Koska epävarmaksi ja vähän hölmöksi tässä itsensä kyllä usein tuntee. En osaa tulkita osakkeiden p/e- tai p/b-lukuja enkä ihan tarkalleen ymmärrä mitä ne tarkoittavat. Ostot teen ehkä enemmän tunteella kuin järjellä. Tavoitteeni on kerätä salkkuuni 10-20 yritystä, jotka maksavat vuosittaista osinkoa. Tavoite on ostaa yrityksiä eri toimialoilta eli kulutustavarat- ja palvelut, teknologia, pankit ja rahoitus, kiinteistöt sekä teollisuus. Minulla on nyt salkussani yrityksiä kategorioista: teknologia, pankit&rahoitus sekä teollisuus. Ostan itselleni tuttuja yrityksiä. Toki jossain määrin tutustun yritysten tulokseen ja sen sellaisiin. Syyni myös ovat tosiaan tunnepitoisia esim Marimekossa yksi iso syy oli, että itse käytän Marimekon tuotteita ja mielestäni ne ovat laadukkaita. Ja se, että Marimekon toimitusjohtaja on nainen. UPM:n oston suurin syy oli se, että olen itse ollut nuoruudessani vuosia töissä ko paikassa ja työnantajana UPM on hyvä yritys. Kojamo on listalla siksi, että olen itse asunut heidän asunnossaan ja heillä on mielestäni hyvä ja toimiva palvelukonsepti. Ja koska maksoin heille niin törkeästi vuokraa niin olisi kiva saada vähän takaisin :D 

Osakeostot tekevät vaikeaksi myös se, että nyt on jo pitkään puhuttu, että ollaan huipulla ja tästä ei ole muu tie kuin alas. Näin aloittelevana sijoittajana tämä puhe tuntuu vähän masentavalta, enkä tiedä miten tähän suhtautua. Ne jotka ovat jo sijoittaneet vuosia niin ovat selkeästi sitä mieltä, että nyt kannattaa holdata rahoja ja he itse eivät näin korkealla halua ostaa. Itse en haluaisi tässä hirveästi holdailla, koska haluaisin päästä kunnolla aloittamaan ja eteenpäin näiden juttujen kanssa. Minä olen siis sijoittanut osakkeisiin nyt reilut kaksi vuotta (eka osakeosto oli kesäkuu 2017) ja koko tämän ajan on ollut puhetta, että ollaan huipulla eli en tiedä kauanko tässä pitäisi odotella ja holdata. Olen kuitenkin onnistunut tässä huipullakin ostamaan osakkeita, joiden arvo on noussut. Toki olen ostanut myös osakkeita, joiden arvo on laskenut. 

Joka tapauksessa vihdoin ja viimein onnistuneen osakekauppani johdosta sijoitusteni (osakkeet ja rahastot) kokonaisarvo on nyt yli 10.000 euroa. Tarkalleen ottaen sijoitusten arvo 6.11.2019 on/oli 10.557,36 euroa. Eli saavutin kymppitonnin tavoitteen pari kuukautta etuajassa. Käteistä on tällä hetkellä vähän vajaa 1.000 euroa ja marraskuun lopun palkasta saan irrotettua 300 euroa lisää. Joten jotain tässä voisi vielä loppuvuonna ostella. Eli eteenpäin kuin mummo lumessa vaikka en ole yhtään varma, että toiminko nyt oikein tai järkevästi. 10.000 euron tavoite on kuitenkin nyt saavutettu!

4 kommenttia:

  1. Kovin tuttua tuo parillakymmenellä sentillä kikkailu ja jämähtäminen johonkin itse ihan järjenvastaisesti päätettyyn hintaan. :D Näistä ei vaan ole ihan niin kiva puhua julkisesti kuin niistä täydellisesti ajoitetuista ostoista. No mutta, kaikesta oppii ja olipa hauska lukea omat sijoitusmokat toisen kirjoittamana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että meitä on muitakin :) Aina välillä sitä onnistuu ja välillä ei, niistä epäonnistumisista on vain vähän vaikeampi puhua.. :D

      Poista
  2. Marimekko olisi ollut hyvä ostaa salkkuuni. Tyttöystävä osti sitä ja nauttii vieläkin hyvästä tuotosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marimekko oli kyllä hyvä ostos! Olen niittänyt tällä meriittiä työpaikalla parin sijoittavan mieskollegan silmissä. Tosin en ole paljastanut kuinka pienellä summalla olin Marimekossa mukana, voisi sijoittagurun maineeni vähän hiipua :D

      Poista

Työmatkalla

Vaikka elämässä on parhaillaan sellaista hyvää kiirettä, niin vähän harmittaa, että se vie aikaa tältä blogilta nyt, kun mulla pitkästä aika...