sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Heinäkuun budjettikauden tapahtumat (20.6. – 18.7.)

Heinäkuun tulot olivat aika huimat; yhteensä 7.115,89 euroa. Tämä johtuu siis vuosibonuksista sekä kesälomarahoista. Viime vuonna sain 6.002 euroa eli sain tänä vuonna 1.100 euroa enemmän käteen. Ensimmäistä kertaa ikinä bruttopalkka näytti yli viisinumeroista lukua. Voi kun aina olisi tällaista :D

Koska palkkakaudelle sattui sekä muutto että kesäloma niin tehokkaastihan minä myös rahoja kulutin. Asuinkustannukset olivat minimaaliset, koska en enää maksanut vuokraa ja lainanlyhennys ei vielä ehtinyt maksuun (korot kyllä ehtivät!). Olisi mielelläni maksanut lainanlyhennykset heti, mutta se ei ollut mahdollista ja tästä johtuen nostin siis itse lainaa muutaman tonnin vähemmän kuin oli aikomus. Mutta tämä ei näy tässä budjetissa, joten asumiskustannukset ovat kerrankin minimaaliset. Ei tule toistumaan :)

Sain säästöön noin 3.700 euroa, joka on siis 52% kokonaistuloista. Sijoituksiin meni 2.200 euroa, asuntosäästötilille 500 euroa ja muu säästöön vähän reilu 1.000 euroa. Minulla ei ole tarkkaa tavoitetta tälle ”muu säästölle”. Syksyllä 2020 lähden reissuun, jota varten pitäisi säästää, mutta ehkä nyt on jopa liian aikaista tälle. Minulla on kuitenkin 1.000 euron puskuri, joten toinen 1.000 euron puskuri on ehkä turhaa. Tämä 1.000 euron puskuri on siis tarkoitettu tuhlailuun – itse hätävarahastoni on sitten erikseen. 

Huvittaisi kyllä laittaa sijoituksiin tämäkin 1.000 euroa. Huomaan vain, että nyt kun ”sijoitussalkkuni” alkaa lähestyä 10.000 euroa (noin 8.600 euroa nyt) niin minua alkaa vähän pelottamaan. Pelottamaan siis se, että sijoitan rahat ”väärin” ja menetän kaiken. Kun sijoituksissa oli vain se muutama tonni niin se oli aika se ja sama, mitä niille tapahtuu. Mutta nyt kun sijoitukset alkavat lähentyä 10.000 euroa (joka tämäkin on vähän!) niin huomaan alkavani empimään... Pitäisikö rahat sittenkin vain pitää tilillä... No ei pidä! Selätän vielä tämäkin pelon ja sitten mennään tosissaan eteenpäin. 

Olen tässä vähän tehnyt tilimuokkailuja. Minulla on siis neljä tiliä, joista yksi on käyttötili ja kolme säästötiliä. Koron vuoksi olisi järkevämpää pitää kaikki rahat samalla tilillä, mutta se on liian sekavaa minulle tällä hetkellä, joten näillä mennään. 

Tähän asti tilit ovat olleet näin:

  1. Käyttötili – kaikki rahat mitä kuukauden aikana olen budjetoinut käytettäväksi. Kuun lopussa tilinsaldo on nolla eli joko kaikki on käytetty tai se mitä on jäänyt on siirretty säästöön (tähän asti se on ollut asuntosäästö)
  2. Puskurisäästötili – tällä tilillä on ollut 1.000 euron tuhlailupuskuri
  3. Asuntosäästötili – tänne olen laittanut kaiken ylimääräisen eli kun olin askeleella 3B
  4. Vararahastotili – täällä on 12.000 euroa, joka on siis hätävararahastoni


      Tehdyt muutokset:


  1. Käyttötili – kaikki rahat mitä kuukauden aikana olen budjetoinut käytettäväksi + 1.000 euron tuhlailupuskuri. Kuun lopussa tilinsaldo on siis 1.000 euroa (ellen ole käyttänyt sitä niin sitten se on vähemmän). Minusta ei ole tuntunut kivalta, että laitan tilin nollille. Aina on ollut pieni stressi, että josko olen unohtanut jonkin kulun ja tili menee miinukselle (tulee pankkikuluja). Muutenkin tuntuu mukavalta ajatukselta, että tilillä on aina rahaa. Jostain syystä tilin saldon aleneminen vaikka 200 euroon tuntuu stressaavalta vaikka siis tilipäivään olisi aikaa viikko ja ei mitään hankintoja enää tiedossa. Niin kokeilen nyt tälläista keinoa.
  2. Sijoitussäästötili/muu-säästötili – tänne tilille laitan pääsääntöisesti osakeostoihin tarkoitetut rahat ja samalla täällä voi olla myös rahoja, joille ei ole tarkkaa suunnitelmaa (nyt täällä on siis nuo vähän reilut 1.000 euro, joille en tiedä mitä tehdä)
  3. Asuntosäästötili – tänne laitan vähintään 200 euroa joka kuu ja tarkoitus on siis tehdä tältä tililtä kerran vuodessa ylimääräinen lyhennys asuntolainaan.
  4. Vararahastotili – täällä on 12.000 euroa, joka on siis hätävararahastoni

Näillä mennään taas hetken aikaa. Katsotaan, että miten lähtee toimimaan. 

Alla vielä tarkempi selvitys heinäkuun tuloista ja menoista. 



2 kommenttia:

  1. Hei! Kiitos postauksestasi! Jokin aika sitten löysin blogisi ja luin kaikki siihen astiset postauksesi yhteen menoon. Tekstisi tuntuu niin aidolta. Ihailen sitä, että olet saanut talousasiasi mielestäni todella hyvälle mallille. Inspiroituneena olen järjestellyt entisiä pieniä säästöjäni Sveaan puskuritilille ja sitten avasin Nordnetiin tilin, josta aion ostaa jotain kunhan saan kerättyä vähän enemmän.
    Aiemmin olisin ehkä säästänyt uutta talvitakkia/laukkua/ saappaita/matkaa varten. Nyt en mielestäni tarvitse lisää tavaraa, koska sitä on jo ennestäänkin liikaa. Kun en koko ajan ostele tavaraa, minulla on tarvittaessa varaa ähteä talvella matkallekin, jos pimeys alkaa ahdistaa.
    Aiemmin kuvittelin, ettei minulla ole varaa mihinkään, mitä ei voi samantien ostaa käteisellä tai luotolla, mutta minustakin taitaa vähitellen tulla asuntosäästäjä!
    Onnea uuteen kotiin t Marsana

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihan älyttömästi sydäntälämmittävästä kommentista :) Kiva että jaksoit lukea alusta loppuun!

    Ja kuulostaa ihan mahtavalta, hyvä sinä! Mäkin tässä muuttohuumassa ensin fiilistelin, että haluan uuden pöydän ja sitä ja tätä, mutta nyt kun tavarat ovat asettuneet paikoilleen niin olen huomannut, etten mä oikeastaan mitään uutta tarvitse. Hyvältä näyttää näinkin ja ostan sitten joskus vuoden kahden päästä, jos vielä tuntuu siltä.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Työmatkalla

Vaikka elämässä on parhaillaan sellaista hyvää kiirettä, niin vähän harmittaa, että se vie aikaa tältä blogilta nyt, kun mulla pitkästä aika...