sunnuntai 18. tammikuuta 2026

Viikon 3 ruokabudjetin tilinpäätös

Viime viikon lopussa ruokatilin saldo oli 60 euroa ja maanantaina sinne meni 100 euroa lisää rahaa.

Tällä viikolla rahaa kului ruokakauppatilaukseen noin 85 euroa ja yksi valmisruokaostos 3,50 euroa (kun tulin myöhään illalla työmatkalta kotiin niin hain ABC:ltä yhden tällaisen, oli pahaa, parempi jos jatkossa olisi pakkasessa jotain valmista ruokaa sulatettavaksi). Ruokatilillä on nyt tänään sunnuntaina noin 69 euroa. Tosiaan multa menee euro joka ostoksesta sijoitustilille niin tilinsaldo ei ole ihan yksi yhteen ostosten kanssa vaan aina vähän vähemmän. Nämä euron vähennykset menevät yleensä vähän jälkikäteen (eli ei välittömästi ostoksen yhteydessä) ja joskus vähennykset tulevat kerralla useammasta ostoksesta.  

Olin suurimman osan viikosta työmatkalla (ma-to) ja itseasiassa olin vielä poissa kotoa pe-la yön eli ruokaa on tällä hetkellä aika paljon kaapissa. Oletuksena ensi viikolla ei ihan hirveästi pitäisi ruokaan kulua rahaa, mutta se jää nähtäväksi. Ensi viikko muutoin aika normaali paitsi, että la-su menen Helsinkiin ystäväni luo. Olen budjetoinut tähän erikseen, mutta jos en muutoin ruokabudjettia ensi viikolla oikein käytä niin mahdollisesti käytän ruokatilin rahoja tähän matkaan, jos on edes tarpeen. Tykätään ystäväni kanssa myös kokata yhdessä, joten suurella todennäköisyydellä ei ulkona syömisiä reissun aikana tule. Mutta ei siis olla vielä sovittu mitään tarkempaa, joten hyvin voi tullakin!  

Summa summarum viime viikon tilanne jäi 60 euroon ja tältä viikolta jäi noin 10 euroa ekstraa eli tuo vajaa 70 euroa on tilillä. Oon ihan tyytyväinen, että tilille heti tässä alussa kertyi vähän ekstraa niin ei tarvitse heti stressailla ylityksistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viikon 3 ruokabudjetin tilinpäätös

Viime viikon lopussa ruokatilin saldo oli 60 euroa ja maanantaina sinne meni 100 euroa lisää rahaa. Tällä viikolla rahaa kului ruokakauppa...