tiistai 16. tammikuuta 2018

Uusia tavoitteita

Olen siis Dave Ramsey -suunnitelmassa askelella 3 eli säästän 3-6 kuukauden menojen verran vararahastoa. Päätin viime kesänä, että tähtään 12.000 euroon. Tämä tuntui turvallisen isolta summalta, vaikka ehkäpä jokseenkin ylimitoitettu. Mutta kuten sanottu elämässäni sana turvallisuushakuisuus on aika isossa roolissa. Ehkäpä siitä yritän nyt vähän murtautua, kun kertaheitolla heitin tutun ja turvallisen elämän ja muutin isoon ja pelottavaa pääkaupunkiin.

Talouden kannalta muutto merkitsi seuraavaa: kuukausikuluni nousivat lähinnä johtuen korkeasta vuokrasta, omasta kodistani tuli yhtäkkiä tulonlähde, säästäminen ei olekaan enää niin helppoa, kun rutiinit katosivat ja en oikeastaan enää olekaan niin varma mihinpäin taloudellisesti suuntaan.

Tarkoitukseni oli siis siirtyä askeleen 3 jälkeen askeleille 4 ja 6 (askel 5 ei minuun päde, koska minulla ei ole lapsia, joiden tulevaisuutta varten pitäisi säästää). Tarkoitus oli siis alkaa sijoittamaan "eläkettä" varten ja maksamaan asuntolainaa nopeampaan tahtiin pois. No mutta tässähän kävi niin, että laitoin asuntoni vuokralle ja muutin itse vuokralle. Vuokralle muutto oli pienoinen haaste ja siitä seuranneesta ahdistuksesta otin välittömästi yhteyttä pankkiin ja pyysin lainatarjouksen vaikka suunnitelmissani ei missään nimessä ollut ostaa asuntoa Helsingin alueelta ennenkuin olisin vähän aikaa täällä asunut ja varma siitä, että olemiseni on vähän pysyvämpää. Ajatus oli myös alustavasti se, että laittaisin omistamani asunnon myyntiin siinä vaiheessa, kun alkaisin tosissani harkitsemaan uuden asunnon ostoa.

No mutta. Tilannehan on nyt kuitenkin sellainen, että asuntoni on vuokralla ja sopimus on määräaikainen heinäkuulle asti. Ja tilanne on myös sellainen, että sain pankista lainalupauksen nykyisen lainani päälle. Lainalupaukseen takuuna on osa nykyisestä asunnosta ja käteistä rahaa minun pitää laittaa 5.000€. Eli mitäs nyt sitten.

Dave Ramsey on ehdottomasti sitä vastaan, että asunto ostetaan riittämättömällä pääomalla ja liian pitkällä laina-ajalla. Omarahoitusta pitäisi olla ainakin 20% ja laina-aika saisi olla enimmillään 15 vuotta. Oma tilanteenihan on se, että omarahoitusta minulla ei juuri nyt ole lainkaan ja laina-aika järkyttävälle lainalleni on 25 vuotta. Varmastikin suunnitelmani ostaa 200.000 euron arvoinen asunto toisen asuntoni päälle olisi Daven mielestä "buying too much house". 

Tässä on nyt hieman pohdittavaa. Olen jo muutamia asuntoja käynyt katsomassa ja hieman pelkään, että teen liian pikaisen ratkaisun, koska nykyinen asunto ahdistaa liikaa. Toki voisin muuttaa toiseen vuokra-asuntoon, mutta ajatus tuntuu uuvuttavalta - etenkin jos oikeasti aion ostaa vuoden sisällä oman asunnon.

Eli harkitsen seuraavaa muutosta viime kesänä tekemääni suunnitelmaan: tyydyn 9.000 euron arvoiseen vararahastoon, jonka jälkeen siirryn askeleelle 3B, joka on siis käsirahan säästäminen asuntoa varten. Säästän vähintään sen 5.000 euroa ja toivon, että ennenkuin tämä on täynnä, en lyödä sopivaa asuntoa. Arvioisin, että tämä on täynnä kesäkuun loppuun mennessä, koska kesäkuussa saamme vuosittaset bonukset, jotka ovat olleet nettona reilut 2.000€. Jos asunto löytyy aiemmin niin yksi vaihtoehto on lunastaa yksi rahastoni, jossa on nyt vähän reilut 2.600€. Tähän en kyllä haluaisi kajota, mutta olen nyt ehkä hieman tuuliajollla sen suhteen, että mitä haluan ja mikä olisi järkevää. 

Mutta ehkä ajatukseni järjestyvät johonkin suuntaan tässä pikkuhiljaa. 

2 kommenttia:

  1. En tarkalleen tiedä minkälaiset USAn asuntolaina- ja asuntomarkkinat ovat ja kuinka hyvin se on rinnastettavissa Suomen tilanteeseen. Suhtauduin siksi aika kriittisesti siihen asuntolainoja käsittelevään osuuteen, enkä osaa pelätä oman asuntolainani vuoksi.

    Itselläni on laina 25 vuoden maksuajalla ja sain sen vielä täysin ilman käsirahaa, joten Daven kaikki hälytyskellot varmasti huutaisivat täysillä 😄 Mutta fakta on se, että jossain on kuitenkin asuttava ja maksan lyhennystä, korkoja ja vastiketta muutaman satasen VÄHEMMÄN per kk kuin mitä maksoin vuokraa ennen tätä. Joten sanoo Dave mitä sanoo, olen todella onnellinen, että sain asunnon ostettua. Vuokrat ovat meillä ihan poskettoman suuria ja jatkavat vaan nousua.

    Sinänsä sulla on eri tilanne, koska sulla on jo asunto, mutta jos meinaat yhtään pidemmäksi aikaa jäädä pk-seudulle ja saisit ostettua oman suunnilleen samoilla kuluilla kuin maksat vuokraa, niin itse ainakin tarttuisin tilaisuuteen. Toisaalta yhtä lailla voisit senkin asunnon jättää vuokralle, jos palaatkin Tampereelle. Ja omaisuutesi karttuisi lähes huomaamatta toisen asunnon osalta 🙂 Tämä siis jos kulut ovat lähellä vuokrakuluja, joka sekin muistaakseni oli sinulla aika korkea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o olen samaa pohtinut, etten ehkä ihan 100% ole samaa mieltä Daven kanssa, koska Jenkeissä tilanne lienee jokseenkin erilainen ja en tiedä miltä osin asunnon ostamista voi verrata Suomi vs USA. Mutta silti iso velkamäärä hieman pelottaa :) Vaikka tosiaan itsekin otin ekan asuntolainat ilman vakuuksia ja suoraan sanottuna vähän riskillä - ja 25 vuoden laina-ajalla! Mutta olen enemmän kuin tyytyväinen, että sen otin. Uusi laina plus vastike menisi hyvinkin samaan kuin nykyinen vuokra (vuokra on kyllä suolainen...), joten sinänsä syitä, miksi en asuntoa ostaisi, on aika vähän. Ja asunnon jättäminen vuokralle sitten-jos-ehkä-kun palaan Tampereelle on kyllä enemmän kuin houkutteleva.. :)

      Poista

Maaliskuun tulot ja menot pienellä viiveellä

Maaliskuun budjettikausi loppui jo tuossa 20.3., mutta nyt vasta katsausta. Tämä kevät on kyllä kiireinen, en oikein muuta osaa sanoa. Touko...