Toukokuussa tuloja oli peruspalkka, osinkoja Sampolta, Marimekolta ja Orthexilta sekä lisäksi sain vähän päivärahoja. Kulut olivat melko maltilliset (siis minun budjetilleni) ja pysyin aika hyvin suunnitellussa budjetissa. Ainoat ylitykset oli ruokakuluissa ja palveluissa sekä hyväntekeväisyys/lahjat-kategoriassa.
Ruokakulut olivat jotenkin tosi korkeat. En ymmärrä kuinka voin käyttää näin paljon rahaa ruokaan, mutta niin vain on. Ehkä syynä osittain oli tosi kiireinen toukokuu ja tästä syystä ostin aika paljon sellaista puolivalmista. Lisäksi kiireen vuoksi kävin pääasiassa mun pienessä lähikaupassa = kallista. Palvelut ylittyivät siksi, että kävin hieronnassa, jota en ollut budjetoinut. Hyväntek/lahjat ylittyi äitienpäivälahjan verran, jota en ollut budjetoinut (alkeellinen virhe).
Muuten tosiaan hyvin peruskulutus. Liitonmaksu tuli maksuun tässä kuussa (maksetaan aina kvartaaleittain). Sivuhuomiona, että en aio erota liitosta vaikka hallitus teki päätöksen, ettei liitonmaksut ole enää verovähennyskelpoisia. Toivottavasti ei muutkaan. Euroina summa on kuitenkin melko vähäinen. Vaikka olen tällainen valkokaulus-ylempikeskiluokkainen liihottelija niin en missään vaiheessa ole alkanut pitämään liittoja turhina kuten jotkut kaltaiseni. Pidän lomista ja kaikenlaisista työntekijän eduista, joita ei olisi ilman liittoja ja tiedostan, että saadut oikeudet voidaan myös poistaa tuosta vain. Eli liittoja edelleen tarvitaan. Toivottavasti tämä hallituksen päätös ei tuo liian suurta hittiä liitoille. Minulla olisi tästä vaikka kuinka paljon sanottavaa, mutta valitettavasti kirjoittajan lahjani eivät riitä siihen, joten palataan noiden numeroiden pariin.
Vapaa-ajassa näkyy kaksi Helsingin reissua, olin siellä pääsiäisenä sekä yhden viikonlopun toukokuussa. Kävin katsomassa pitkästä aikaa balettia (Edith Piaf - aivan superhyvä) ja pääsin ensimmäistä kertaa ikinä myös käymään musiikkitalossa (Litku Klementin 10v keikka - niin mahtava tunnelma huolimatta ääniongelmista!). Tuli vähän ikävä Helsinkiin ja haaveilen, että voisin viettää joku kesä pidemmän aikaa kaupungissa. Aina välillä katselen airbnb-asuntoja alueelta missä asuin Helsingissä, mutta hintalappu aina saa minut perääntymään. Kuukauden asumiseen menisi sellainen reilu tonni niin kyllä se vähän kirpaisee. Etenkin nyt tänä vuonna, kun yritän olla käyttämättä rahaa mihinkään turhaan. Ehkä ensi kesänä.
Muutoin tosiaan ei ollut mitään ihmeellistä. Toukokuussa tapahtui ihan hirveästi asioita, enkä oikein pysty kaikkea edes vielä käsittelemään. Oli kiire töissä ja kotona, paljon negatiivista, mutta paljon myös positiivista. Ehkä isoin positiivinen oli, että sain tarvittavat opintopisteet koulussa kasaan! Enää jäljellä on opinnäytetyö, jonka aloitan elokuussa. Aihe minulla jo on ja aika selvät suunnitelmat, että miten saan sen kasaan. Ja parasta kaikessa, että nyt minulla on kesä vapaata eikä tarvitse tehdä yhtään mitään opintoja kesällä! Haluaisin tehdä vielä vaikka mitä kursseja, mutta tein päätöksen, etten tee. Priorisoin nyt oman jaksamisen, enkä aio riuhtoa näiden opintojen kanssa tämän enempää. Eilinen helatorstai oli jotenkin aivan ihana - pitkästä aikaa (1,5 vuoteen) minulla oli vapaapäivä, jolloin minulla EI ollut mitään agendaa, että mikä pitäisi saada tehtyä seuraavaksi (en siis joka vapaapäivä ole tehnyt jotain, mutta nyt minun siis EI EDES tarvinnut). Kun tämän vuoden vapun ja sitä seuraavan viikonlopun käytin vielä viimeisen esityksen tekoon niin myönnän, että olin aika rikki. Vitutti todella ankarasti, että en voinut vain lähteä ulos ovesta tekemään jotain kivaa (ja olin joutunut sanomaan kaikelle ei) vaan istuin koneeni ääressä 8 tuntia. Enkä silti saanut hommaa valmiiksi vaan sain puurtaa vielä koko viikonlopun. No mutta nyt se on ohi. Syksyllä sitten opinnäytetyö, mutta juuri nyt en aio miettiä sitä. Aion nauttia kesän vapaista viikonlopuista ja kesälomasta.
Alla tuttuun tapaan tarkemmat numerot, kivaa viikonloppua ja alkavaa kesäkuuta kaikille!
PS. Arvaatka mitä sitten tein helatorstaina tällä kaikella OIKEALLA vapaa-ajallani? Heh, pesin ikkunat ja osittain parvekelasit :D No mutta en ole tätäkään ehtinyt tekemään viimeisen kahden vuoden aikana.