tiistai 31. maaliskuuta 2020

Vuoden 2020 Q1 sijoituskatsaus

Päivitin sijoitustaulukon tuonne omalle välilehdelleen. Poikkeuksellisesti ajattelin tehdä tästä nyt ihan oman tekstin, koska tuolta välilehdeltä aina poistan vanhan uuden tieltä niin ehkä on ihan mielenkiintoista jättää tästä mun sijoitusurani ensimmäisestä oikeasta laskukaudesta jonkinlainen pysyvämpi kirjoitus. Todella mielenkiintoista nähdä, että missä mennään sitten taas tämän vuoden toisen kvartaalin osalta heinäkuussa.

Kun lasku alkoi helmikuun lopulla niin mulla oli suuria vaikeuksia katsoa sijoitusteni arvon laskua. Osittain olen tästä ihan tyytyväinenkin, koska tämä vähän on parantanut mua siltä, etten ihan joka päivä ole käynyt katsomassa, että missä mennään. Se on ilmeisesti aika aloittelijan moka, mutta niitä nousevia kursseja on vain niin kiva seurata... Laskevia ei niinkään, mutta näköjään niihinkin tottuu.

Tosiaan kun lasku alkoi niin jossain määrin teki kyllä pahaa ja kävi jo mielessä, että tämä ensimmäisen kvartaalin katsaus jää tekemättä ja julkaisematta. Jotenkin en vain yhtään halunnut katsoa/laskea, että missä mennään. Mutta nyt kun tämän oikeasti teki niin numeroitahan nämä vain ovat. Onneksi mun sijoituksilla ei ole mitään lähitulevaisuuden tavoitetta, joten sinänsä sillä ei ole väliä ovatko luvut miinuksella vai plussalla juuri tänään. En tiedä. Olen yllättynyt kuinka rauhallinen olen. Välillä oikein yritän pysähtyä ja tunnustella, että miltä nyt tuntuu. Olen kuitenkin yli 15.000 euroa laittanut sijoituksiin nyt tässä vuosien varrella ja siellä ne nyt sulavat. 15.000 euroa on minulle ihan käsittämättömän suuri raha! Ei sitä ihan vuodessa ole säästetty.

Mutta silti olen suht rauhallinen. Sellaisen muutoksen sijoitussuunnitelmaani tein, että kaikki käyttörahasäästöni olen laittanut nyt osakkeisiin. Olin siis säästänyt muutaman tonnin syksyn Italian matkaa varten ja tarkoituksena oli ostaa suht kallis Artekin lamppu ja muutama muukin sisustusjuttu. Tavarahankinnat voivat nyt odottaa ja Italian matka on peruttu (matkanjärjestäjä sanoi palauttavansa deposit-rahan, mutta katsotaan nyt tuleeko rahoja... lennot aion mahdollisuuksien mukaan siirtää ensi keväälle).

Olen ostanut lisää Sampoa ja uutena ostin Tokmannia. Sampoa ostin jo laskun alkuvaiheessa eli lisää alas on tultu. Tokmannia olin seurannut, että jos osake menee alle 10 euroa niin ostan. Sain ostettua 9,50 euron hintaan, josta ollaan jo sahattu ylös ja alas, tällä hetkellä olen miinuksella. Tämän viikon olen seurannut lisäostoja Nordeasta ja Tiedosta, mutta näköjään ollaan menossa taas ylöspäin. Mutta seurataan rauhassa, en usko mitenkään, että lasku oli nyt tässä. Todella heiluvia aikoja eletään ja uskon, että alaspäin mennään vielä. Sen kummemmin en kyllä aio ajoittaa ostoja - ostan joka kuukausia 1-2 kertaa riippuen vähän paljonko onnistun saamaan käteistä kasaan. Kuukausirahastosäästöt rullaavat normaalisti, niihin en ajatellut sen suuremmin tehdä mitään muutoksia. Jos USA kyykkää vielä enemmän niin mahdollisesti laitan ylimääräistä USA-rahastooni.

Suoria osakkeita aion ostaa vain Suomesta (tai no vähän muutama USA-osake kiinnostelee, mutta en vielä suuremmin ole tätä suunnitellut, katsotaan kesällä sitten mikä on tilanne). Toki ymmärrän, että minun harrastelijasijoittajana kannattaisi laittaa rahaa enemmän indeksiin, mutta tuo osakepoiminta on niin mielenkiintoista.. Ja olen ajatellut tämän tilanteen vähän tällaisena ihmiskokeena, että katsotaan miten minun käy.

Tässä tosiaan tarkemmin lukujani, nämä löytyvät myös tuolta omalta välilehdeltään, mutta ajattelin laittaa ne nyt myös tähän: 



Syy miksi olen näin rauhallinen johtuu omasta mielestäni lähinnä siitä, että vaikka minulla paljon rahaa kiinni sijoituksissa (siis minulle paljon rahaa) niin minulla on myös paljon rahaa ihan käteisenä. En ole koskenut (ENKÄ AIO KOSKEA) vararahastooni eli minulla on 10.000 euroa + 1.000 euron tilipuskuri edelleen. Minulla on reilut 3.000 euroa asuntosäästötilillä, jotka lähtevät vasta kesäkuun lopulla asuntolainaan ylimääräisenä suorituksena. Välitöntä vaaraa minulla ei onneksi ole työnpuolesta; korona toki tulee näkymään minunkin työpaikallani, mutta vasta ehkä noin vuoden viiveellä ja silloinkin vaikutus on todennäköisesti melko pieni. Käteinen raha tilillä kyllä rauhoittaa kummasti. Toki minua aina välillä houkuttaa ottaa vähän näistä käteissäästöistä ja laittaa pörssiin (koska mikä tilaisuus juuri nyt on käsillä!), mutta onneksi arvostan mielenrauhaa enemmän, joten pidän käteisen käteisenä ihan mielelläni inflaation syötävänä tilillä.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Dave Ramsey baby steps -päivitys

Viime lokakuun alussa kirjoittelin, että missä menen DV-askelilla. Teksti löytyy täältä: https://glendoraraha.blogspot.com/2019/10/missa-menen-dave-ramseyn-askelilla.html 


Ajattelin kirjoitella päivitystä mitä lokakuun 2019 jälkeen on tapahtunut.


Askel 4: laita 15% bruttopalkasta sijoituksiin/eläkesäästöön

  • Olen ostanut rahastoja marras, joulu, tammi, helmi, maalis, huhtikuussa* yhteensä 180+180+180+150+200+150 = 1.040 eurolla
  • Olen ostanut osakkeita 892,50 (4.11.2019) + 914,60 (3.1.) + 984 (10.3.) + 950 (23.3.) = 3.741,10 eurolla

Yhteensä 4.781,10 euroa sijoituksiin kuuden kuukauden aikana eli tämä tekee noin 797 euroa per kuukausi. DV:n mukaan askel 4 on 15% bruttopalkasta sijoituksiin ja nykyisen bruttopalkkani mukaan summa on 714 euroa eli tässähän ollaan ihan suunnitelmassa! Toki olen maksanut eläkemaksuja lisäksi (tältä osin nämä baby stepit ei oikein suomalaiseen järjestelmää istu).

Tämä ei kyllä ollut ihan tavoite, mutta nyt äkillisesti alkaneen pörssiromahduksen myötä olen yrittänyt laittaa sijoituksiin kaiken ylimääräisen rahan minkä vain irti saan. Alkuperäinen tavoitehan oli tässä alkuvuodesta suht maltillisesti laittaa rahaa sijoituksiin ja sen sijaan vähän panostaa erinäisiin kodinhankintoihin ja matkustamiseen. No ne kodinhankinnat ehtii sitten hankkia myöhemminkin. Ja no matkustamista ei varmaan hirveästi tarvitse mainita.

Lisäksi minulla on vielä noin 960 euroa tilillä odottamassa seuraavaa ostoa. Ensi kuun palkasta (joka tulee huhtikuun lopussa) yritän irrottaa vielä 1.000 euroa lisää. Yritän nyt tehdä 2-4 viikon välein ostoja, jotta ainakin joku osto osuisi pohjille. Toukokuun lopussa tulevasta palkasta yritän myös irrottaa mahdollisimman ison summan sijoituksiin ja kesäkuun lopun palkassa tuleekin jo bonukset, joka tuo sitten aika paljon pelivaraa tähän touhuun.

Yritän bonuksista irroittaa mahdollisimman paljon sijoituksiin ja laittaa niitä sitten pikkuhiljaa loppuvuoden aikana pörssiin. Minulla oli tosiaan syyskuulle varattuna joogaloma Italiaan, mutta tämä tuskin nyt tapahtuu eli säästän siinä muutaman tonnin. Ja häviän myös (ei nyt ihan tonneja, noin 600 euroa), koska osan olen jo joogalomasta maksanut ja tuskin niitä rahoja enää saan takaisin. Ehkä matkavakuutus korvaa jotain, mutta se jää nähtäväksi. Lentoliput Roomaan on jo maksettu ja onhan toki mahdollista, että syyskuussa jo lennetään taas Eurooppaan, mutta henkilökohtaisesti juuri nyt minusta tuntuu siltä, etten kyllä tänä vuonna matkustele mihinkään ulkomaille. Työnpuolesta on mahdollisesti pakko, mutta lomalla laitan rahani kotimaanmatkailuun, jos siihenkään. Pörssiromahdus osuu kohdalle noin 10 vuoden välein niin ehdin kyllä matkustaa tässä sitten myöhemmin, jos on tarve.

Askel 6: maksa asuntolainasi etuajassa

Lokakuun alkuun mennessä olin saanut asuntosäästötilille yhteensä 1.600 euroa. Nyt maaliskuun 2020 lopussa siellä on 3.300 euroa. Eli olen laittanut sinne lisää rahaa kuukausitasolla seuraavasti: 
  • marraskuu 300 (tai oikeastaan tämä meni lokakuun lopun palkkajämistä mutta helpompi nyt näin)
  • joulukuu 300
  • tammikuu 200
  • helmikuu 300
  • maaliskuu 300
  • huhtikuu* 300
Yhteensä siis 1.700 euroa. Alkuperäinen tavoite oli saada kerättyä asuntosäästötilille vähintään 4.000 euroa vuoden aikana ja tämä näyttää toteutuvan. Tässä on vielä huhti-, touko- ja kesäkuun palkkapäivät edessä ja tavoite on laittaa 300 euroa per palkka. Eli tässä pitäisi saada kasaan yhteensä 4.200 euroa. Alunperin vähän pohdin, että jotain ekstraa laittaisin bonuksista tähänkin, mutta taidan nyt priorisoida nuo pörssisäästöt.
Hetken ehdin miettiä, että josko laittaisin nämä asuntolainasäästöt myös pörssiin. Päätin, että en laita. Pysyn suunnitelmassani. Minulle on tärkeää saada asuntolainani nopeaa lyhennettyä, koska tavoitteeni on olla asuntolainavelaton viimeistään, kun olen 55-vuotias.
Ja kun pörssit ja sitä myötä sijoitukseni kiitävät huimaa vauhtia alaspäin niin tekee ihan hyvää nähdä, että joku summa mobiilipankissani kipuaa kuitenkin koko ajan ylöspäin :D

 

*Mun huhtikuu alkoi 20.3. eli palkkakausihuhtikuu

 

torstai 19. maaliskuuta 2020

Maaliskuun palkkakauden tulot ja menot (20.2.-19.3.)

Kuukauden kaksi ensimmäistä viikkoa olivat melko erilaiset kuin kuukauden kaksi viimeistä viikkoa. Yhtäkkiä kaikki muuttui.

Tulopuoli oli maaliskuussa hyvä – sain talvilomarahat ja palkan alemmalla veroprosentilla. Lisäksi tuli veden tasauslaskun palautusta ja pari euroa siirsin Nordnetista omalle pankkitililleni. Tein alkuvuodesta vähän rahastomuutoksia Nordnetissa eli myin yhden rahaston ja siirsin rahaa toiseen. Tästä myynnistä Nordnettiin jäi senttejä, joita ei voinut laittaa rahastoon enkä myöskään pystynyt siirtämään omalta tililtäni rahaa Nordnettiin siten, että olisi ollut tasaeuroja. Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi palauttaa vähän rahaa omalle tililleni (meni kyllä harvinaisen hankalaksi). Lisäksi tuli päivärahoja sekä ensimmäiset osingot (Wärtsilältä). Katsotaan nyt koska seuraavat osingot tulee, kun yhtiöt eivät pääse pitämään yhtiökokouksiaan. Poistin ensi kuun budjetista osinkosaatavat kokonaan ja pelkällä palkkatulolla siis mennään ensi kuussa. Jos jotain osinkoja jo tulee niin se on vain plussaa.

Mitäs sitten kuun menopuolesta sanoisin... Vähän muuttui suunnitelma matkan varrella! Säästöön sain mielestäni hyvin eli vähän vajaa 1.600 euroa (asuntolainalyhennyksen kanssa 2.300 euroa). Pörssikurssien lasku aiheutti sen, että laitoin kaikki säästöt (poislukien asuntosäästöt) sijoituksiin (tai siis sijoitussäästöön, tein yhden oston, mutta vielä on rahaa vähän jemmassa). Tarkoitus oli siis säästää ensin myös käyttöä varten – olen (olin) menossa syksyllä Italiaan joogalomalle ja toiseksi halusin tehdä vähän kotiin ostoksia. Ehdinkin ostaa yhden lipaston (499euroa) ja listalla on myös paljon muuta, jotka laitoin toistaiseksi holdiin. Niitä ehtii sitten myöhemmin miettiä, kun tilanne tasaantuu. En huimia summia pysty pörssiin laittamaan, mutta haluan laittaa kaiken minkä saan irti ilman että vaarannan omaa talouttani (eli en koske vararahastoon, puskuriin tai asuntosäästöön). Olin myös alkanut kerätä vaatteille sinking fundeja, mutta jätetään nyt vaatteet ostamatta hetkeksi aikaa. Ostin 6 kpl:tta sukkia kyllä, koska ne joita minulla oli, olivat kaikki rikki. Nyt on kiva kulkea taas ehjissä sukissa. 

Aion siis jatkaa sijoituksia ihan normaaliin tapaan - rahastoihin menee 200 euroa kuussa ja aina kun 1.000 euroa kasassa niin ostan osakkeita. Juuri nyt en vain suuremmin uskalla katsoa sijoituksiani, alas ollaan menty kovaa vauhtia. Periaatteessa maaliskuun jälkeen mun pitäisi tehdä ensimmäisen kvartaalin sijoituskatsaus, mutta en tiedä pystynkö tätä tekemään. Olisi kyllä hyvä, koska silloin itsekin näkisin sitten tulevaisuudessa, että missä mentiin alkuvuodesta 2020. Muuten olen melko rauhallinen tämän pörssiromahduksen kanssa, mutta on vaikea katsoa kuinka paljon sijoitukset ovat menneet alas. Joten en katso lainkaan. Helpottaa huomattavasti fiiliksiä. Muuten ei paljon haittaa - pörssissä oleva raha on minulla ns ylimääräistä rahaa eli en niitä tarvitse. Toki en halua niitä menettää, mutta luotan vielä siihen, että pitkällä kuten 10 vuoden aikasyklillä en tule rahoja menettämään. 

Olen ollut tämän viikon lomalla ja tarkoitus oli lähteä lappiin. Tätä reissua varten olin varannut 100 euroa sekä olin asettanut ruokabudjetin 300 euroon, jotta se kattaisi lomaruokakauppaostokset myös. No, tilanteesta johtuen reissu jäi tekemättä ja juna lähti ilman minua. Maksoin junalipuista 218 euroa ja en saa tästä mitään takaisin – ensinnäkään en jaksanut jonottaa vr:lle, jotta olisin voinut vaihtaa lippujen ajankohdan ja toiseksi vakuutus ei korvaa mitään, koska ”itse valitsin olla lähtemättä matkalle”. Liput eivät olleet peruutuskelpoiset. No mutta elämä on. Minusta tärkeämpää oli nyt pysyä kotona. Moni varmasti pitää tätä ylivarjelun liioitteluna, mutta minusta juuri nyt jos koskaan on aika ylireagoida. Olemme pahassa tilanteessa ja ajatuskin siitä, että meininki menee samanlaiseksi kuin Italiassa, on kammottava. Siksi olen valmis tekemään jo nyt näitä pieniä uhrauksia kuten jättää lomamatkan väliin, jotta saataisiin tämä homma kuriin mahdollisimman pian. Mutta ei se helppo päätös ollut. Olen kärsinyt todella paljon tästä lumettomuudesta ja olen koko talven suunnitellut paluumuuttoa Tampereelle. En kestä tätä Helsingin pimeää, sateista ja tuulista talvea. Asun meren rannassa ja täällä on ihan hullu sää ollut koko talven. Tiedän kyllä, että sama meininki on ollut muuallakin, mutta esimerkiksi Tampereella on edes muutaman päivän ajan ollut lunta aina välillä. Tässä meren rannassa lunta on ollut ehkä kahtena päivänä noin tunnin ajan ennenkuin se on sulanut pois. Ja täällä tuulee niin paljon, että saa pelätä kävellessään, että mikä esine lentää päälle minkäkin kulman takaa.

Päätin joka tapauksessa pitää loman vaikkei oikein mitään ole voinut tehdä. Pääni todellakin tarvitsi sitä ja toiseksi mietin, että jos tulee ulkonaliikkumiskielto niin ainakin vielä tällä viikolla voin lähteä aamulla lenkille ja liikkua päivän aikana sen sijaan, että istuisin kotona koneeseen sidottuna 8-10 tuntia. Sitten jos/kun ulkonaliikkumiskielto tulee niin sitten minulla on aika istua koneen ääressä. Ja olenkin liikkunut aika mallikkaasti! Joka päivä olen käynyt pidemmällä lenkillä ja yhtenä päivänä kävin Sipoonkorvessa metsävaelluksella ja grillaamassa. Kävin ensimmäistä kertaa myös juoksulenkillä ja kulki yllättävän hyvin! Olen myös tehnyt kotona lihaskuntoa ja joogaa - kuntosalini on vielä auki, mutta en oikein sinne halua mennä.

Lisäksi olen – kuten muutkin – ”hamstrannut” ruokaa ja tästä syystä ruokabudjetti on ylittynyt huimasti. Osittain ylitys johtuu myös, että olen ostanut jonkin verran lähitilalllisilta suoraan, koska tilanne on mikä on. Maksoin muunmuassa 12 karjalanpiirakasta 10 euroa :D Mutta mielestäni tämä on nyt tärkeämpää kuin budjetin miettiminen --> tai siis kyllä budjetti pitää pitää mielessä, ettei ala mitään velaksi ostamaan, mutta mielestäni juuri nyt ei ole oikea aika kreisi-säästää, vaan jos on mahdollista tukea pienyrittäjiä ostamalla heiltä tuotteita tässä vaikeassa tilanteessa niin tekee näin. 

Mutta siis osittain ylitys johtuu ihan hamstrauksesta. Minulla on ollut jo mielessä pidempään, että minulla pitäisi olla jonkinlaista kotivaraa. Eli ruokaa jota voi ottaa joko pakkasesta tai kokata nopeaa. Olen pyrkinyt tähän siksi, että tämä estäisi pikaostokset valmisruokaa tai take-awayta silloin kun on liian väsynyt tai kiireinen laittamaan ruokaa. Minullahan ei tällaista lähtökohtaisesti ole. Yritän ostaa mahdollisimman pienen määrän ruokaa kerralla, syödä kaiken ja käydä usein kaupassa. Pelkään ruokahävikkiä paljon ja siksi olen päätynyt tällaiseen ratkaisuun. Minulle on käynyt aiemmin usein niin, että olen ostanut isot määrät ruokaa kerralla ja osa sitten vanhentunut ja mennyt roskiin. Olen ollut aiemmin melko impulsiivinen eli olen hetken mielijohteesta mennytkin ulos syömään vaikka ruokaa kotona olisi. 

Joka tapauksessa viime viikolla, kun korona-tilanne eskaloitui Suomessakin niin kaappini oli melko tyhjä. Ymmärsin, että tässä on riski itsellänikin sairastua ja jos näin käy niin ulos ei ole menemistä. Ajatus siitä, että joutuisin tähän tilanteeseen, kun kaapeissa ei ole yhtään ruokaa eikä vessapaperia, oli melko ahdistava ja pelottava. Tosiasia kuitenkin on, että turvaverkkoni täällä Helsingissä ovat melko löyhät. Täällä menee viikkoja, etten näe muita kuin työkavereita. Vapaa-aikani koostuu vielä melko uusista tuttavuuksista, joille en ole ”kovin tärkeä”. Tunne oli aika yksinäinen ja ahdistava, joten se ajoi minut ostamaan vähän enemmän kuin normaalisti. Ja paino sanalla vähän. En mitenkään mennyt ihan hulluksi ja rahaa kului paljon senkin vuoksi, että kaupassa oli jäljellä enää ne-kalliit-tuotteet. No, onneksi minulla on rahaa maksaa myös vähän enemmän. (Kaikilla ei ole, joten siksikin olisi tärkeää, ettei ihan älyttömiä hamstrattaisi - ruokaa kyllä on, sitä ei vain voida pitää kauppojen hyllyillä määräänsä enempää.)

Olen varautunut seuraavasti:

Pakkaseen hankin:

  • Yhden jauhelihapaketin
  • Yhden nakkipaketin
  • Yhden kanapaketin
  • Karjalanpiirakoita (12 kpl)
  • Yhden ruisleipäpaketin (12 kpl)

Kuivakaappiin hankin:

  • Yhden kaurapuuropaketin (entisestä on noin 1/3 jäljellä)
  • Yhden mannaryynipaketin
  • Yhden vehnäjauhopaketin
  • Yhden makaronipussin (entisestään oli vain puolikas spagettipaketti)
  • Kaksi tomaattimurskatölkkiä
  • Kaksi paseerattutomaattipurkkia
  • Kaksi tonnikalapurkkia
  • Yksi hernekeittopurkki
  • Yksi myslipaketti (entisestä on noin ¼ jäljellä)
  • Yksi teepaketti (entisestä on 4 pussia jäljellä)
  • Yksi sokeripaketti (entisestä on noin 2 desiä jäljellä)
  • Kaksi pilttiä (aurinkoinen)
  • Suklaakeksejä
  • Kaksi ananaspurkkia

Jääkaappin hankin:

  • 3 ruokakermaa
  • Perunoita, porkkanoita ja sipulia (pienet määrät jotta ne eivät mene huonoksi)
  • Vissyä
  • Mustaherukkamehutiivistettä
  • E-kaffe soijamaidon kahvia varten
  • Kananmunia (oikein huimat 6 kpl:tta, edellisiä on vielä jäljellä 3)


Toki minulla jotain jo olikin kuten pakkasessa marjoja, kuivakaapissa mausteita ja hunajaa, jääkaapissa ketsuppia, sinappia tms. 

Olen myös hankkinut aineet seuraaviin ruokiin: lohikiusaus, butter chicken, nakkikastike ja perunamuusi (tämän olen jo tehnyt ja syönyt ja yhden annoksen laitoin jo pakkaseen), lohipasteijat. Aion tehdä näitä ruokia ja pakastaa kustakin yhden annoksen. Aion leipoa myös pullaa!

Toki olen ostanut myös hedelmiä ja vihanneksia ja muita tuollaisia jokapäiväisiä aineita. Näitä ei oikein voi hamstrata sen kummemmin eikä nyt ole tarvekaan – selviän ilman tällaisia sitten sairausajan kyllä. En siis usko, että ruoka on loppumassa Suomessa, mutta haluan tosiaan varautua mahdollista sairastumista ja karanteenia varten. Tarkoitus on nyt myös jatkossa toimia niin, että ostan uuden heti, kun avaan seuraavan enkä enää odota, että viimeisiä viedään ennenkuin harkitsen uuden ostamista. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kun tänä aamuna avasin kahvipaketin (joka on siis ainoa mikä minulla on) niin jo heti seuraavalla kauppareissulla ostan yhden uuden kahvipaketin. 

En tiedä, miltä tämä teistä kuulostaa? Itseni mielestä toimin ihan järkevästi. Toisaalta tilanne on vähän omituinen juuri nyt, että jokainen meistä menee varmaan vähän hulluksi eikä ihan tarkkaan tiedä, että miten olisi järkevä toimia. 

Mutta jos sitten vielä palataan muihin maaliskuun menoihin. Tavarahankintoja tein hieman – ostin reitittimen (pakollinen juttu että sain netin pelaamaan etätöitä varten) ja yhden kirjan (kirjastot ehti mennä kiinni). Tosiaan vaatteita hankin sen verran, että ostin uusia sukkia. Hyvinvointi pitää sisällään sokeroinnin, jalkahoidon ja hieronta vuosikortin, jotta saa hieronnat edullisemman. Lahjoihin meni vähän ennakoitua enemmän – oli tiedossa yhden kaverin 50-vuotiskimppalahja, mutta lisäksi tuli erään kollegan eläköitymiskeräys, toisen kollegan synttärilahjakeräys sekä sitten siskontyttöni oli luonani käymässä ja teimme kaikkea kivaa yhdessä. Kosmetiikkaa ostin kasvoveden ja huulivoiteen. Minulla oli kasvoveteen lahjakortti, mutta en onnistunut tilaamaan netistä ja itse liike on toisella puolella kaupunkia, jonne juuri nyt en viitsinyt lähteä. 

Hyväntekeväisyyteen meni 30 euroa. Olen vihdoin saanut tehtyä kuukausisopimukset ja minulla menee nyt säännöllisesti itämeren puhdistukseen ja vähävaraisille lapsiperheille Suomessa. Aiemmin minulla oli tosiaan tarkoitus aina valita kohde kuukausittain, mutta tämä alkoi mennä siihen, että se aina unohtui enkä siis antanut mihinkään yhtään mitään rahaa. Nyt olen tyytyväinen, että edes jotain menee jonnekin ja tämän lisäksi voin sitten laittaa ad-hoc-kohteisiin, kun tulee sopiva eteen. Eihän 30 euroa nyt mikään iso raha ole, mutta on se nyt kuitenkin jotain ja mahdollisesti korotan sitä myöhemmin. 

Ravintolaan meni taas melkein 200 euroa. Suurin syyllinen on, että päätimme aika ekstemporee kollegoiden kanssa mennä afternoon tealle, joka kustansi 55 euroa. Tässä tällä viikolla olen myös jonkin verran hakenut take-awayta ihan vain tukeakseni ravintolayrittäjiä. Nämä ravintolakulut ovat vain sellaisia, että pienistä puroista koostuu iso vesilammikko. Tämä on ollut aina akilleen kantapääni ja tämä tulee todennäköisesti aina olemaan. Tai siis niin kauan kuin minulla on tällaiseen hurvitteluun varaa.

Mitäs tässä muuta nyt vielä kirjoittelisi. Tekstistä on näemmä tullut aikasta pitkä. Sen siitä saa, kun on ollut monta päivää yksin puhumatta niin on iso tarve puhua. Todennäköisesti tämä minun blogini aktivoituu tästä aika paljonkin, jos kotityökaranteeni jatkuu vieä viikko- ellei sitten jopa kuukausitolkulla. Viihdyn yksin ja koen olevani enemmän introvertti kuin ekstrovertti, mutta ei tämä yksin-kotona-kökötys ihan totaalisesti mitenkään kovin helppoa ole. 

Mites sulla on sujunut nyt koronan ensimainingeissa? Toivottavasti pysytään mahdollisimman moni terveinä ja tsemppiä meille kaikille!

Alla tarkempia lukuja tutkailtavaksi niille, joita ne kiinnostavat.  




sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Iskikö hamstraus-moodi minuunkin?

No kyllähän se iski. Ainakin lievänä. Toistaiseksi. Ehkä se tästä vielä pahenee.

Torstaina lenkin jälkeen ennen saunavuoroa menin kauppaan ostamaan yhden saunaoluen ja yhden valmisruoka-annoksen päivälliseksi. Samalla ostin 24-pakkauksen vissyä, kun ei ollut paljoa muita ostoksia ja ajattelin, että sen kantaminen käy lenkin jälkeiseksi lihaskuntotreeniksi.

Siinä sitten kassajonossa ihmettelin jonon pituutta ja palvelun hitautta. Katsoin, että ompa isoja ostoksia ihmisillä ja että siksi kestää ja kestää. Mietin, että onko jotkut alepäivät, jotka ovat menneet minulta ohi. No. Maksoin ostokseni, menin kotiin saunaan ja viettämään iltaa.

Perjantaina menin kaverini luo etäpäivää viettämään (työpaikallani tuli etätyökäsky jo reilu viikko sitten). Kävin hakemassa kahvimaitoa kaupasta matkalla. Siinä päivän mittaan, kun uutisia seurasin niin aloin tajuamaan mistä torstain kassajonot johtuivat. Ihmiset olivat alkaneet hamstrata ruokaa kaupasta. Aloin siinä muistelemaan omien kaappieni sisältöä ja alkoihan siinä pieni paniikki iskeä itseenikin, kun tajusin, että mulla oikeasti suurin osa jutuista oli loppu. Vessapaperi, hammastahna, dödö, shampoo, suihkusaippua, pumpulit. Ruoasta nyt puhumattakaan. Torstai-illan valmisruoka oli ihan vain sen takia, etten jaksanut yhtään ajatella, että mitä ruokaa illalla laittaisin ja kaappi oli tyhjä.

Lähtökohtaisesti itse siis elän aikalailla kädestä suuhun. Pidän tosi vähän mitään kotivaraa. Ostan uuden hammastahnan juuri vasta kun edellinen on loppunut. Useimmiten joudun vessassa pyyhkimään päivän tai kaksi muulla paperilla kuin vessapaperilla, koska en ikinä muista, että se telineessä oleva rulla olikin juuri se viimeinen.

Eli kyllähän sen paniikki hieman nosti päätään minunkin sisälläni. Olin menossa kavereiden kanssa perjantai-iltana syömään ja kun siinä lähdin etäpäivältä kotiin niin kyllähän se paniikki ajoi minut kauppaan ostamaan shampoota, suihkusaippua, dödöä, pumpulia ja hammastahnaa 16,07 euroa. Vessapaperia ei ekasta kaupasta löytynyt, mutta onneksi seuraavasta. Ostin maltilliset 8 rullaa 3,75 euroa.

Lauantain kykenin aika rauhassa hengailemaan kotona (johtui kyllä etupäässä vähän perjantai-illan aiheuttamasta pahasta olosta) ja kävin vain hakemassa pitsan (10,90 euroa). Tänään sunnuntaina lenkin ja kotitreenin jälkeen mieli ajoi minut kyllä kauppaan, josta ensimmäistä kertaa ikinä ostin asioita vähän pidemmällä tähtäimellä. Ostin muunmuassa nakkeja ja jauhelihaa pakkaseen laitettavaksi. Ostin mannaryynejä ja useamman purkin tomaattimurskaa. Oliiviöljyä, joka on ollut loppu jo useamman viikon (olen käyttänyt loppuun niitä ihmemakuöljyjä mitä mulla on ollut - ja yksi purkki on jo loppunutkin). Ostin kauramaitoa varastoon päivämäärällä 31.1.2021. Muuten ostin aika perusjuttuja vihannekset, hedelmät, maitoa, jogurtti tms. Mutta suunnitelmissa on kyllä pikkuhiljaa ensi viikolla hamstrata myös makaroonia, pakasteruokia tms. Mutta haluan tehdä tähän suunnitelman ja systeemin, että käytän sitten "hamstratut" ruoat ensin eli jos minulla on jauhelihaa pakkasessa niin laitan kaupasta ostamani jauhelihan pakkaseen ja otan vanhan pakkauksen käyttöön.

En tiedä mistä tämä pelko tulee, että ruoka loppuu kaupasta. Koska onhan sitä siellä oli yllin kyllin ja ainakin mun lähikauppias facessa on kovasti pyytänyt ihmisiä, että älkää hamstratko vaan ostakaa maltilla. Ja että ruokaa saadaan kyllä lisää joka päivä, mutta hyllyissä sitä ei voida pitää määräänsä enempää. Ehkä vain juuri tänään sitä juuri sinun haluamaasi juttua ei ole hyllyssä. Huomasin, että muunmuassa ruokakerma oli loppunut. Ostin sitten ihan kunnon kuohukermaa, tuleepa kerrankin ihan gurmee-nakkikastiketta, kun oikeasta kermasta tekee.

Eli tosiaan jonkin verran aion nyt "hamstrata", mutta yritän todellakin, ettei meni yli äyräiden. Ei siinäkään ole järkeä, että toisilla on kotona kolmen kuukauden ruoat ja toisilla ei yhtään ruokaa. Mutta onhan tämä tilanne nyt ihan poikkeava. Tilanne jota minun elinikänä ei ole ennen tullut vastaan, joten onhan se nyt ihan selvää, ettei meistä oikein kukaan osaa toimia ns "oikein".

Ensi alkuun ajattelin, että nyt kunnon säästökuuri päälle niin kaikki liikenevä raha sitten pörssiin, mitä saan irti. Juuri nyt en enää ajattele niin. Ajattelen, että yritän mahdollisuuksien mukaan ostaa nyt lähitoimittajilta ruokaa, käyttää palveluita, mitä pystyn. Tilasin digi-hesarin pitkästä aikaa. Tilasin lähitoimittajalta ruokapaketin. Minulla on kosmetologi varattuna perjantaille ja ajattelin, että voisin jo etukäteen maksaa vaikka kevään sokeroinnit ja käyttää ne sitten myöhemmin, kun on mahdollista, jos tilanne menee pahaksi. Mahdollisuuksien mukaan käyn hakemassa take-away-ruokaa tai take-away-kahvin. Työpaikkani toimiala on sellainen, että jos/kun lama tästä alkaa niin ihan kovin nopeasti se ei työpaikkani toimialaan iske, joten sen suhteen voin olla rauhassa.

Että rauhassa nyt vain minä ja kaikki muut. Ja jos joku tarvitsee vessapaperia niin minulla on 7 rullaa vielä jäljellä. Kyllä niistä naapureillekin liikenee :)


keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Outoja juttuja


Maaliskuu on ollut omituinen. Todella omituinen. Ihan jopa universumin kannalta omituinen. Jotenkin sellainen olo, että jotain omituista on meneillään maailmassa ja omassa päässäni. Mene ja tiedä :D

Helmikuun ruokakuluseuranta vei multa jotenkin ihan täysin voimat kulutuksen seurantaan. Olen elänyt kuin pellossa tämän jälkeen enkä niin jaksanut välittää, että mihin rahaa menee. Mun kohdalla tämä ei siis merkitse mitään hillitöntä – maaliskuun palkka oli aika hyvä ja laitoin siitä säästöön jo 1.500 euroa, mutta loppuja olen tässä sitten tuhlaillut. Ihme kuluja tullut kuten reititin, joka maksoi 120 euroa! En olisi ikinä uskonut, että reitittimet maksavat niin paljon. Ajattelin, että joku pari kymppiä. 

Jotenkin on muutenkin käynyt huono tuuri raha-asioissa. Ostin lipaston eräs sunnuntai, joka meni tarjoukseen heti maanantaina. Sain tästä lopulta lahjakortin erotukselle, mutta mieluummin olisin vain maksanut tämän 120 euroa vähemmän tästä lipastosta. Nyt pitää keksiä, että mitä muuta haluan ostaa tästä huonekaluliikkeestä. 

Liityin salille ja en tajunnut tehdä ajoissa e-laskusopimusta (tai siis en tajunnut, että uusi lasku muodostuu pari päivää edellisen laskun maksamisen jälkeen), joten sain paperilaskusta 5 euron laskutuslisän. Kävin kasvohoidossa, josta piti saada 20% alennus, mutta mulle unohdettiin antaa se enkä itsekään tajunnut, etten sitä saanut. Ennenkuin näin laskun, joka tuli spostiin. Sain tästä hyvästä sitten 30 euron lahjakortin tai siis alennuskoodin. Nyt yritin nettikaupasta ostaa tällä koodilla, mutta herjaa, ettei ole validi. Eli mun tarivtsee mennä paikan päälle kait ostamaan tarvitsemani kasvovesi. Jotain muutakin on ollut, mutta juuri nyt en muista. 

Rahaa on mennyt myös lahjoihin. Yhtäkkiä ilmestynyt kollegan eläkemuistamista, syntymäpäivälahjoja ja kaikenlaista. Rahaa on mennyt myös synttäreihin osallistumiseen. 

Mun piti ostaa kallis uusi lamppu, mutta laskevien kurssien myötä ostinkin osakkeita vähän suunniteltua aiemmin. Lamppu voi ehkä odottaa. Muitakin hankintoja kotiin haluaisin ja ovat listalla, mutta ehkä nyt pidättäydyn näistä, että voin säästää rahaa osakkeisiin, kun nyt ne ovat laskussa. 

Suuremmin ei kurssilasku stressaa vaikka salkkuni on siis nyt miinuksella. Helmikuun puolivälissä pääsin jo melkein 14.500 euroon, mutta nyt mennään kait jossain 13.000 eurossa. Tosin ostin 1.000 eurolla lisää osakkeita, että ehkä se vähän nosti tilannetta... Jostain syystä ei ole hirveästi kiinnostanut katsoa kokonaistilannetta :D Helmikuun lopun tilanteen katsoin (13.300 euroa) ja sen jälkeen olen sulkenut silmäni ja seurannut vain sellaisia osakkeita, joita suunnittelen tässä ostavani. 

Korona on jo nyt vaikuttanut aika paljon mun arkeeni vaikka Suomeen virus ei vielä ihan täysillä ole iskenyt. Se siis vaikuttaa lähinnä työn osalta. Kaikki kansainväliset kokoukset ja kongressit ovat peruttu ja lähinnä tässä seuraillaan, että mitä on mahdollista siirtää ja minne ja minkä tapahtumien kanssa voidaan vielä odottaa. Vaikuttaa, että tulee olemaan aika rauhallinen kevät ja ei tarvitse matkustaa töiden puolesta yhtään mihinkään. 

En tiedä, saa nähdä, että mitä tässä oikein tulee tapahtumaan. Jotenkin tosi omituinen fiilis. Ensimmäistä kertaa mun blogin kirjoitushistorian aikana ei ole huvittanut kirjoittaa. Ei mulla ole mitään sanottavaa :D Sinänsä mulla ei ole mitään kirjoitustahtitavoitteita tämän kanssa. Kirjoitan silloin kun huvittaa, joten en ole suuremmin stressannut tästä, ettei kirjoitusinspistä ole. Kyllä se tästä taas. Ensi viikolla on onneksi loma niin josko sitä tekisin ihan täysnollauksen aivoille sinä aikana.  

Nyt lähden salille kerta sen laskunkin olen maksanut vielä laskutuslisän kanssa oikein. 

Maaliskuun tulot ja menot pienellä viiveellä

Maaliskuun budjettikausi loppui jo tuossa 20.3., mutta nyt vasta katsausta. Tämä kevät on kyllä kiireinen, en oikein muuta osaa sanoa. Touko...